Siirry suoraan sisältöön
Kansalainen Kekkonen
Tallenna

Kansalainen Kekkonen

Kirjailija:
sidottu, 2021
suomi
Amerikkalaiskirjailijan teoksessa paljastuksia Urho Kekkosen ensimmäisestä kaudesta.

Ensimmäisen presidenttikauden alussa lähes puolet kansasta vihasi Urho Kekkosta. Kauden lopussa hänelle ei ollut varteenotettavaa vaihtoehtoa. Yhdysvaltalainen Gordon F. Sander kertoo, miten se tapahtui.

Yllättäviä paljastuksia sisältävä teos kuvaa, kuinka täpärästi presidentiksi valittu Kekkonen teki itsestään korvaamattoman niin kotimaassa kuin ulkopoliittisesti, ja sijoittaa UKK:n ja Suomen osaksi paljon suurempaa, Neuvostoliiton ja USA:n välistä šakkiottelua, joka oli tuon tuosta vähällä kuumeta tuliseksi.

Gordon F. Sander kirjoittaa poikkeuksellisen vauhdikkaasti ja tarkastelee Kekkosen ensimmäistä, käänteentekevää ja dramaattista presidenttikautta amerikkalaisin silmin, vapaana suomalaiskirjoittajien rintamalinjoista.

Yhdysvaltalainen toimittaja ja historiakirjoittaja Gordon F. Sander on perehtynyt Urho Kekkosen presidenttikausiin kuuden vuoden ajan käännättäen suomenkielisiä lähteitä, kahlaten arkistoja ja tehden haastatteluja Suomessa ja Yhdysvalloissa. Aiemmin Sander on julkaissut muun muassa Suomea käsittelevät kirjat Taistelu Suomesta 1930-1940 ja Usein unohdettu Suomi. Sander oli Pulitzer-ehdokkaana kirjallaan Serling: The Rise And Twilight Of Television's Last Angry Man. Sander asuu Riiassa ja toimii Baltian kirjeenvaihtajana useille yhdysvaltalaisille laatulehdille.
Alaotsikko
Suuri suunnitelma
ISBN
9789510400197
Kieli
suomi
Paino
764 grammaa
Julkaisupäivä
16.8.2021
Kustantaja
WSOY
Sivumäärä
507