Siirry suoraan sisältöön
Kaikuja menneisyydestä
Tallenna

Kaikuja menneisyydestä

Kirjailija:
sidottu, 2025
suomi
Satakuntalaisen Juho Vihtori Mäkisen kotitalo oli pikkuinen, maalaamaton yhden huoneen mökki. Juoksevasta vedestä ei osattu edes unelmoida, eikä sähköäkään asuinpaikkaan saatu missään vaiheessa. Köyhyyttä oli, mutta toimeen tultiin, kun he kumpikin Emman kanssa ahersivat päivästä toiseen.

Juho Vihtorin elämä oli useamman kerran katketa, mutta joku tuolla ylhäällä oli päättänyt toisin. Vuoden 1918 kahinoissa hänen kaksi velipoikaansa menehtyi, eikä se kaukana ollut miehen itsensäkään kohdalla. Kun talvi- ja jatkosota sitten vyöryivät Suomen ylitse, hän sai pelätä jälkikasvunsa puolesta, ja kokea sen, kun hänen vahvasti vasemmistolaisesti ajattelevaa poikaansa vietiin sotapoliisien toimesta kiväärien välissä kohti vankilaa.

Kirjailija Jukka Mäkinen piirtää mielenkiintoista kuvaa isoisästään ja tämän maailmasta. Lähteenään hän on käyttänyt suvun keskellä kulkevia tarinoita, valokuvia, kirjeitä, muita dokumentteja ja myös aikamoisen määrän mielikuvitusta. Mäkinen on ollut tuottelias ja palkittu kirjailija. Vuosien varrella häneltä on ilmestynyt yli 50 teosta.
Alaotsikko
Juho Vihtori Mäkinen 1880 - 1965
Kirjailija
Jukka Mäkinen
ISBN
9789526630472
Kieli
suomi
Paino
465 grammaa
Julkaisupäivä
31.12.2025
Kustantaja
Sotakirjasto
Sivumäärä
270