Siirry suoraan sisältöön
Kahden valtakunnan valtiatar
Tallenna

Kahden valtakunnan valtiatar

Auroralla on kannettavanaan kahden kruunun taakka.

Pahatar ei tiennyt, mitä teki laskiessaan kruunun kummilapsensa kultaisille kutreille. Eikä ”Ruusunen” osannut aavistaa, millaisiin vaaroihin päätyisi.

Valtaan liittyy aina raskas vastuu, ja varsinkin kun hallittavana on kaksi keskenään täysin erilaista valtakuntaa. Moorsin taikamaailman ja ihmisten välejä jäytävät ikiaikaiset ennakkoluulot, joiden välissä Auroran on luovittava. On vaikeaa tunnistaa, keneen voi luottaa. Eikä Aurora pysty nukkumaan – mitä jos hän sittenkin vaipuu satavuotiseen uneen? ”Sinä olet minun sydämeni, jota minä raivokkaasti puolustan”, Pahatar sanoo. Mutta pystyykö hän lunastamaan tuon Auroralle antamansa lupauksen?

Yhdysvaltalainen Holly Black vakiinnuttanut asemansa suosittuna ja palkittuna lasten ja nuorten fantasiakirjailijana. Hän on tunnettu muun muuassa Spiderwickin kronikat -sarjasta ja yhdessä Cassandra Claren kanssa kirjoittamastaan Magisterium-sarjasta. Uudessa aluevaltauksessa hänen suvereeni kertojantaitonsa yhdistyy Disneyn Maleficent-elokuvien Prinsessa Ruususen tarinaa vinosti tulkitsevaan maailmaan. Kahden valtakunnan valtiatar kertoo elokuvien Maleficent ja Maleficent 2 väliin sijoittuvista vaiheista.
Alaotsikko
Maleficent
Kirjailija
, Holly Black
Ikä
12-15 vuotta
ISBN
9789520416294
Kieli
suomi
Paino
316 grammaa
Julkaisupäivä
16.4.2020
Kustantaja
Tammi
Sivumäärä
352