Siirry suoraan sisältöön
Juuso Häikiön kolme elämää
Tallenna

Juuso Häikiön kolme elämää

Kirjailija:
sidottu, 2024
suomi
Elämäkerrassa kerrotaan Juuso Häikiön nuoruusvaiheet Muhoksella, kouluvuodet Oulun lyseossa ja opinnot kadettikoulussa Munkkiniemessä. Talvisodassa hän oli torjumassa Neuvostoliiton hyökkäystä pioneerijoukkueen johtajana ja komppanianpäällikkönä Kannaksella. Jatkosodan hän taisteli pataljoonankomentajana Itä-Karjalassa Karhumäessä ja vetäytymisvaiheessa Ilomantsin taistelussa yleten Suomen nuorimmaksi majuriksi.

Sodan jälkeen Juuso toimi Pioneerikurssin johtajana Korialla. Hän luki aamuöisin tenttikirjoja ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon. Tuomarinuran hän teki Itä-Suomen hovioikeudessa Kuopiossa. Kirjassa kuvataan hovioikeuden työn arkea ja juhlaa. Kuopiossa alkoi myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen järjestöissä ja kuntapolitiikassa.

Eduskuntaan Juuso valittiin kokoomuksen listalta 1962. Hän toimi perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana 13 vuotta. Hän osallistui kamppailuihin korkeakoulujen hallintomallista, presidentin poikkeuslakivalinnasta ja valtiosäännöstä. Kirjassa kuvataan myös kansanedustajan työn arkea, vaalitaisteluja, valiokuntatyötä ja epävirallista vaikuttamista.
Kirjailija
Martti Häikiö
ISBN
9789529489374
Kieli
suomi
Paino
1474 grammaa
Julkaisupäivä
19.4.2024
Kustantaja
UA-Kustannus
Sivumäärä
527