Siirry suoraan sisältöön
Julkistalous
Tallenna

Julkistalous

27,70 €
Teoksessa tarkastellaan julkista sektoria voimavarojen kohdentajana ja uudelleenjakajana. Miten verot vaikuttavat, ja millainen verojärjestelmän tulisi olla? Miksi julkinen sektori tuottaa ja tarjoaa tiettyjä palveluja sen sijaan, että ne tuotettaisiin yksityisesti? Erityispaino on verotusta koskevissa kysymyksissä. Niistä käsitellään muun muassa ansiotuloverotuksen tulonjako- ja kannustinvaikutuksia, pääomatulojen ja varallisuuden verottamista, ympäristöveroja sekä verokilpailua. Hyvinvointivaltion edellytyksiä pohditaan tarkastelemalla terveydenhoitoa, koulutusta, eläkejärjestelmää ja muita perusturvan rakenteita.

1990-luvun laman aikana monet pitivät hyvinvointivaltion rakenteita talousvaikeuksien aiheuttajana. Kuitenkin vuonna 2008 puhjenneesta kansainvälisestä talouskriisistä keskusteltaessa vain harvat ovat esittäneet hyvinvointivaltion olevan ongelmien syy. Sen sijaan on vaadittu, että valtio pelastaisi kaaokseen ajautuneen rahoitusjärjestelmän ja säätelisi markkinoita. Heijastuvatko valtiolle esitetyt toiveet myös harjoitettuun politiikkaan, vai toistetaanko 1990-luvun laman jälkeiset virheet?

Teos on tarkoitettu korkeakoulujen ja täydennyskoulutuksen oppikirjaksi. Sen käsittelemät teemat ovat tärkeitä kaikille, jotka haluavat osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon.
Kirjailija
Matti Tuomala
Painos
2. p
ISBN
9789524950671
Kieli
suomi
Paino
670 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2008
Kustantaja
Gaudeamus
Sivumäärä
423