Siirry suoraan sisältöön
Juho Rissanen
Tallenna

Juho Rissanen

sidottu, 2017
suomi
Paljon ennen julkaisematonta kuva- ja muuta arkistomateriaalia sisältävä kirja taiteilija Juho Rissasesta keskittyy ihmiseen taiteen takana. Runsaasti kuvitettuun kirjaan on koottu ensimmäisen kerran Rissasen koko elämä lapsuudesta aina viimeisiin elinvuosiin saakka. Kirjassa on 40 Rissasen teoskuvaa ja paljon ennen julkaisematonta valokuvamateriaalia taiteilijan elämästä. Rissasen oma ääni on myös vahvasti läsnä otteina hänen aktiivisesta kirjeenvaihdostaan.

Juho Rissanen (1873-1950) oli maamme ensimmäisiä suomenkielisiä kuvataiteilijoita ja ensimmäinen, joka oli lähtöisin todellisesta kurjuudesta. Hänen matkansa maalarinsällistä Suomen taiteen kultakauden mestariksi kesti vain viitisen vuotta. Tähän tarvittiin Luojan antamia lahjoja, hurjia haaveita, säkkikaupalla sisua ja aimo annos ahkeruutta. Rissasen vilpitön, lapsekas ja iloinen luonne auttoi eteenpäin, ja mahtui mukaan onnekkaita sattumiakin.

Rissanen eli puolet elämästään ulkomailla, mutta säilytti loppuun asti savolaisen lupsakkuutensa ja rakkauden isänmaataan kohtaan. Taiteilijan muheva olemus, rehevä savolaisuus ja kuvia kumartelematon suoruus on antanut aiheen moniin kaskuihin ja synnyttänyt tusinoittain tarinoita. Rissasesta voi hyvällä syyllä sanoa, että hän oli legenda jo eläessään. Tähän taiteilija oli myös itse vaikuttamassa, sillä hänen värikäs ja tapahtumarikas elämänsä muuttui hänen omissa jutuissaan, jos mahdollista, vieläkin värikkäämmäksi. Ne piirtävät kuvan huumorintajuisesta, sitkeästä ja sinnikkäästä kansanmiehestä, joka toteutti unelmansa raivaamalla tiensä kurjuudesta kuvataiteen kärkikaartiin.
Alaotsikko
Sisulla ja sitkeydellä
ISBN
9789529386475
Kieli
suomi
Paino
552 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2017
Sivumäärä
112