Jottei varjos haalistu

Syvää tragiikkaa ja riemukasta komiikkaa romaanissa, jossa Eeva Joenpelto on omimmassa maisemassaan.

Jatkosota on päättynyt. Epävarmuus, puute ja pelko koettelevat mieliä. Erika, opettaja, tekee sitä mitä ennenkin, hoitaa ja holhoaa pikkuveljeään Juliusta, eläinlääkäriä, ja tämän poikaa. Se ei vain nyt riitäkään.

Pelottomana ihmisenä Erika ryhtyy ajasta irrallaan olevaan toimeen, herättää kauhistusta, närää, ihmettelyä ja lopulta ihailua. Sen myötä menneisyydestä nousee raamatullisen julma tarina isovanhempien kohtalosta, heidän kärsimästään petoksesta ja häviöstä. Jälkeläisille se viimein koituu voitoksi, se antaa elämäntietoja ja voimaa. Julius koettaa kääntää selkänsä sisarensa ponnisteluille. Hän hukuttaa itsensä työhön, hummaamiseen, naisjuttuihin, ohimennen asekätkentäänkin. Silti hän jos kuka elää ihmisiksi elämän jatkuvassa, ankarassa paineessa.

Joenpellon henkilöt ovat tylyn huumorin läpi nähtyjä aitoja ihmisiä. Maailma näyttää heille monet kasvot, mutta elämän ankaruudessa on myös sen komeus.

Romaani on ilmestynyt alun perin vuonna 1986.

Eeva Joenpelto (1921–2004) oli yksi 1900-luvun merkittävimmistä suomalaisista kirjailijoista, taiteilijaprofessori ja kunniatohtori, jonka laaja tuotanto on keskeinen osa kotimaista proosataidetta. Hän sai useita kirjallisuuden valtionpalkintoja ja voitti Finlandia-palkinnon 1994.