Siirry suoraan sisältöön
Jeesuksen kanssa kaikki päivät
Tallenna

Jeesuksen kanssa kaikki päivät

Kirjailija:
sidottu, 2024
suomi
”Tarvitsen Raamattua ja olen siitä riippuvainen. Kirjoitankin ensiksi itselleni, myös puhutellessani sinua. Punnitsen sanottavaani silläkin, mitä haluaisin itse lukea ja kuulla. Ajattelen sanomani koskevan ja koskettavan sinuakin. Toivon, että voin kirjoittaa Jeesuksen sydämeltä ja omasta sydämestäni sinun sydämellesi ja että löydät joka päivä Jeesuksen veljenäsi ja Vapahtajanasi. Olen iloinnut kirjoittaessani niin kuin aina Jumalan sanaa välittäessäni. Ellei niin olisi, en haluaisi tarjota kirjoitelmiani sinun luettavaksesi. Siksi uskallan toivoa, että kirjoittamani tuottaa iloa sinullekin.”

"Olen kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti."
Uskomme Herraan Jeesukseen Kristukseen on henkistä vaellusta hänen seurassaan. Hän lupaa olla kanssamme aina ja kaikkialla, sekä iloissamme että suruissamme. Yhteys Jeesukseen antaa voimaa ja toivoa arjen keskellä. Meillä on kohtalonyhteys, niin että jaamme keskenämme kaiken: Jeesus antaa sinulle sen, mitä hän on. Sinä saat ottaa sen vastaan ja antaa hänelle sen, mitä sinä olet. Hän ottaa sinut vastaan. Pääset jakamaan kirjan opastavien sanojen mukana elämäsi Jeesuksen kanssa ja koet, miten hän antaa sinulle rohkeutta ja rakkautta joka hetki.

Rovasti, teologian tohtori Raimo Mäkelä teki elämäntyönsä hengellisissä yhteisöissä, pisimpään ja viimeiseksi Suomen Raamattuopiston Säätiön arvostettuna toiminnanjohtajana. Tämä kirja tarjoaakin myös Raimon kiehtovia ja syvällisiä oivalluksia Raamatusta ja hengellisestä elämästä.
Kirjailija
Raimo Mäkelä
ISBN
9789518889185
Kieli
suomi
Paino
765 grammaa
Julkaisupäivä
21.8.2024
Kustantaja
Perussanoma
Sivumäärä
664