Istun kiven päällä

Kuun hiukset nurmikolla puiden oksat hapuavat yötä
minä yksin ja lammen pinnalla kelluvat pilvet
(Lammen rannalla 1966 Tarmo.Yli-Rajala)

Me olemme häilyväistä unta, vaikeaselkoisia unia, ohi kiitävän linnun lennon kaltaiasa. (Gregorios Teologi)

Kirjoittainen on tajunnanvirtaa, joka on lähtöisin syvältä mielen ja tunteiden sopukoista. Ajatuksia ja tunteita on mahdotonta teljetä kriitikoiden luomaan häkkiin, jossa noudatetaan annettuja sääntöjä. Kirjoittamisen genre on vapaus. Sen tähden moni on joutunut pakenemaan ja piiloutumaan tuntemattomuuteen.
Kun kriitikko lukee blogini, hän arvelee, että se on vain lyhytproosaa. Samaan hengenvetoon hän valittaa, ettei oikein ymmärrä miksi päätän Pyöräilijät (5.7.2019) tarinan niin, että kuolonunesta herännyt hahmo ei lähde etsimään lapsiaan, vaan palaa siihen mistä on noussut.
Uni on absurdi kokemus ja niin on elämäkin. Miten voi kirjoittaa järkevästi järjettömästä?