Siirry suoraan sisältöön
Isla saa kavereita
Tallenna

Isla saa kavereita

Kirjailija:
sidottu, 2021
suomi
Isla rakastaa asioiden rakentelua. Mutta yksi juttu häneltä ei tunnu onnistuvan - kaverisuhteiden rakentaminen. Isla ei koskaan aivan tiedä, mitä tehdä tai sanoa ja milloin. Muiden käyttäytymistä on vaikea tulkita ja kaikki tuntuu aina menevän pieleen.

Mutta eräänä päivänä Isla huomaa, että hänelläpä onkin ihan oma erityinen taito. Voisiko tästä taidosta olla apua hankalissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa?

Isla saa kavereita on lämmin ja hellä kuvaus erilaisista kaverisuhteista. Lisäksi se on tärkeä muistutus niin muiden kuin itsensä ymmärtämisestä ja hyväksymisestä.

Tom Percival on kirjailija, taiteilija, videotuottaja ja muusikko, joka sekä kirjoittaa että kuvittaa lastenkirjansa. Hän on julkaissut useita palkittuja teoksia.

Pienet, suuret tunteet -sarjaa on käännetty 20 kielelle. Sarjan kirjat ovat voimauttavia ja samaistuttavia niin lapselle kuin aikuiselle. Niiden avulla lapsen kanssa on helppo käydä keskusteluja tunnetaidoista, hyvinvoinnista ja itsetunnosta.

Suositusikä 3+

Alkuperäisteos: Meesha Makes Friends
Suomentaja: Raija Rintamäki
Kirjailija
Tom Percival
Kuvittaja
Tom Percival
Kääntäjä
Raija Rintamäki
Ikä
3-6 vuotta
ISBN
9789523701700
Kieli
suomi
Paino
440 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2021
Kustantaja
Kumma-kustannus
Sivumäärä
29