
Iloa ja oppia musiikista
Tämä musiikin pedagogiikan käsikirja kuvaa musiikin opetusta ja oppimista varhaiskasvatuksesta esi- ja alkuopetusikään asti. Teoksen antia voi hyödyntää myös alakoulun 3–4-luokkien musiikinopetusta suunniteltaessa. Kirja tukee varhaiskasvatuksen sekä esi- ja alkuopetuksen opettajia, opiskelijoita sekä muuta henkilöstöä suunnittelemaan, toteuttamaan ja arvioimaan alan valtakunnallisten opetussuunnitelmadokumenttien mukaista musiikkikasvatusta.
Musiikin pedagogiikkaan ja oppimiseen liittyvät ajatukset nousevat lapsen kokonaisvaltaista ja laaja-alaista oppimista korostavista musiikillisista lähestymistavoista, joissa keskeisenä elementtinä on ilon, leikin ja yhteisöllisyyden kautta oppiminen. Kirjassa esitellään ajankohtaista tutkimustietoa, ja se sisältää runsaasti havainnollistavia käytännön esimerkkejä erilaisista musiikin opettamisen leikillisistä lähestymistavoista. Kirja on uudistettu ja koko varhaisiän musiikkikasvatusta kattamaan laajennettu versio Esi- ja alkuopetuksen musiikin didaktiikka -kirjasta.
Inkeri Ruokonen (KT, MuL) on varhaiskasvatuksen pedagogiikan emeritaprofessori. Hänellä on musiikkikasvatuksen dosentuuri Helsingin yliopistossa ja pitkä kokemus opettajankouluttajana. Ruokonen on Helsingin yliopiston Opettajien Akatemian jäsen. Hänen pääasiallisia tutkimuskohteitaan ovat varhaiskasvatuksen pedagogiikka, opettajankoulutus, musiikki- ja taidepedagogiikka, oppimisympäristöt, lahjakkuus sekä luova ajattelu.
- Alaotsikko
- Käsikirja 0-8-vuotiaiden musiikin pedagogiikkaan
- Kirjailija
- Inkeri Ruokonen
- ISBN
- 9789523706729
- Kieli
- suomi
- Paino
- 529 grammaa
- Julkaisupäivä
- 19.1.2026
- Kustantaja
- Santalahti-kustannus
- Sivumäärä
- 321