Siirry suoraan sisältöön
Huima 4 Tehtäväkirja
Tallenna

Huima 4 Tehtäväkirja

Huima 4 Tehtäväkirjassa on oppikirjan tapaan kuusi jaksoa. Jokainen jakso alkaa Aarteiden avaruus -aukeamalla, jonka avulla oppilas tutkii jakson tavoitteita ja voi arvioida omaa onnistumistaan. Tehtäväkirjaan on koottu opiskeltavat asiat kielitiedosta, oikeinkirjoituksesta, opiskelutaidoista, kirjoittamisesta ja monilukutaidosta. Opiskelun runkona toimivat tiiviit tietolaatikot, jotka heräävät henkiin Arttu-sovelluksella. Kun asia on opittu, sitä harjoitellaan vaikeutuvan tehtäväsarjan avulla.

Neljännen luokan tärkeimpiä tekstilajeja harjoitellaan vaiheittain ohjeistettujen kirjoittamisen polkujen avulla. Oppilas voi valita kahdesta eri tasoisesta kirjoittamisen polusta itselleen sopivan. Vertaisarviointiin antavat tukea kynälintu ja lahjapaketit, joiden käyttöä harjoitellaan tehtäväkirjan alussa. Kynälinnun avulla arvioidaan kirjoitettua tekstiä ja lahjapakettien avulla suullista esitystä. Jakso päättyy Lukupäiväkirja-aukeamaan, johon oppilas voi kirjata tärkeimmät tiedot viimeksi lukemastaan kirjasta. Tehtäväkirjan viimeinen jakso on hauska opittuja asioita kertaava peli, jossa liikutaan seikkailujen valtakunnassa. Pelissä kerätyillä simpukoilla, timanteilla ja kävyillä oppilas ostaa rakennusaineita omaan maailmaansa, jonka hän rakentaa tehtäväkirjan viimeiselle aukeamalle. Uudistettuun Huima 4 Tehtäväkirjaan on opettajien toiveesta lisätty entistä enemmän kielitiedon harjoituksia.
Alaotsikko
Äidinkieli ja kirjallisuus
Painos
6.-9. p
ISBN
9789526365022
Kieli
suomi
Paino
480 grammaa
Sarja
Huima
Julkaisupäivä
20.1.2023
Kustantaja
Sanoma Pro
Sivumäärä
160