Siirry suoraan sisältöön
Huima 3 Tehtäväkirja
Tallenna

Huima 3 Tehtäväkirja

Huima 3 Tehtäväkirjassa on oppikirjan tapaan kuusi jaksoa. Jokainen jakso alkaa Aarteiden meri -aukeamalla, jonka avulla oppilas tutkii jakson tavoitteita ja voi arvioida omaa onnistumistaan. Tehtäväkirjaan on koottu opiskeltavat asiat kielitiedosta, oikeinkirjoituksesta, opiskelutaidoista, kirjoittamisesta ja monilukutaidosta. Opiskelun runkona toimivat tiiviit tietolaatikot, jotka heräävät henkiin Arttu-sovelluksella. Kun asia on opittu, sitä harjoitellaan vaikeutuvan tehtäväsarjan avulla. Kolmannen luokan tärkeimpiä tekstilajeja harjoitellaan vaiheittain ohjeistettujen kirjoittamisen polkujen avulla. Oppilas voi valita kahdesta eri tasoisesta kirjoittamisen polusta itselleen sopivan. Vertaisarviointiin antaa tukea kynälintu, jonka käyttöä harjoitellaan tehtäväkirjan alussa. Jakso päättyy Lukupäiväkirja-aukeamaan, johon oppilas voi kirjata tärkeimmät tiedot viimeksi lukemastaan kirjasta. Tehtäväkirjan viimeinen jakso on hauska kielitiedon ja oikeinkirjoituksen asioita kertaava peli, jossa liikutaan peikkojen, keijujen ja lohikäärmeiden valtakunnassa. Pelissä kerätyillä höyhenillä oppilas saa varustaa itsensä seikkailun sankariksi. Uudistettuun Huima 3 Tehtäväkirjaan on opettajien toiveesta lisätty entistä enemmän kielitiedon harjoituksia.
Painos
7.-9. p.
ISBN
9789526364988
Kieli
suomi
Paino
480 grammaa
Sarja
Huima
Julkaisupäivä
20.1.2023
Kustantaja
Sanoma Pro
Sivumäärä
160