Histamiini ja Koni Alakulo

Histamiinin ja Titiinan, kahden pienen marionettihevosen, iloinen matka päättyy yllättäen umpikujaan. Vastassa on kaatumaisillaan oleva talli ja sen synkeä asukas Koni Alakulo, joka ei muista enää mitä suree, mutta on murheen murtama.

Eikä se oikeastaan ihme ole. Kun kumppanukset maistavat Konin jauhamaa kitkerää heinää, he säikähtävät. Mitä se oikein on?

No, murheheinää tietenkin. Samalla selviää sekin, ettei Alakulonalhonkujalta ole poispääsyä kuin Surun suon kautta. Sinne on siis lähdettävä, kunhan Koni Alakulo on ensin saatu suostuteltua oppaaksi. Mutta Surun suosta ei selvitäkään noin vain. Sinne ovat kadota niin Koni Alakulo kuin Histamiinikin. Vain Titiina seisoo haurailla pitkospuilla hirnumassa apua. Viime hetkellä Koni Alakulon päähän onneksi putkahtaa onnellinen ajatus ja eläimet pääsevät pois upottavalta suolta. Tyynen metsän kautta he päätyvät vihdoin Ilokukkulalle. Vaikeudet on voitettu ja Koni Alakulokin löytänyt oman itsensä, heppa Alvarin. On aika laulaa yhdessä riemukkaasti Histamiinin laulua: Klip, klop, klop klophevonen on pop!