Siirry suoraan sisältöön
  1. Kirjat
  2. Tietokirjallisuus
  3. Elämäkerrat ja muistelmat

Hengiltä hän ei minua saanut

14,80 €

Ruotsalainen Lena eli lapsuutensa perheessä, joka vaikutti kaikin puolin kunnolliselta. Kukaan osannut arvata, että todellisuudessa Lena eli perhehelvetin keskellä. Väkivaltainen ja julma isä terrorisoi perhettään ja Lena pelkäsi jatkuvasti, että jonain päivänä isä vielä pahoinpitelisi jonkun perheenjäsenistä hengiltä. Kun Lena oli kymmenvuotias, hänen äitinsä pakeni väkivaltaisesta kodista ja Lena jäi isänsä luo asumaan. Äidin lähdettyä isä kävi yhä väkivaltaisemmaksi ja Lenan täytettyä 13 vuotta tämä alkoi käyttää tytärtään seksuaalisesti hyväkseen.

"Hengiltä hän ei minua saanut" on ravisuttava kuvaus vaietusta aiheesta, insestistä. Kirjassaan Lena Morin Nilsén kertoo, millaista on varttua isän seksuaalisen väkivallan kohteena ja miten väkivalta vaikuttaa elämään vielä aikuisuudessakin. Ennen kaikkea Lenan tarina on kuitenkin selviytyjän tarina.

ISBN
9789180955003
Kieli
suomi
Sarja
Hyväksikäytetyt (osa 0)
Julkaisupäivä
1.11.2024
Kustantaja
Lind & Co
Soittoaika
9h 0min