Siirry suoraan sisältöön
Hei söpö
Tallenna

Hei söpö

Siitä tulisi Agnesin paras kesäloma. Kuusi viikkoa Sopperossa. Vihdoinkin Agnes näkisi taas Henrikin, poroja hoitavan saamelaispojan, jonka kanssa oli viestitellyt ja istunut koneella satoja tunteja kotonaan Solnassa.
Loma pohjoisessa ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Jalkapallokentällä Agnesia nimitetään Tukholmalaiseksi, ja yhtäkkiä Henrik kuulostaa kummalliselta puhelimessa eikä voi tavata Agnesia. Aivan kuin joku olisi päättänyt, ettei Agnes ole oikea saamelainen.
Yllätyskirjeen myötä Agnes saa kuitenkin odottamattoman ystävän - ja kaikki muuttuu.

Hei söpö on itsenäinen toinen osa ruotsinsaamelaisen Ann-Helen Laestadiuksen neliosaisesta Soppero-sarjasta. Kirjasarja kertoo lämpimästi Tukholman seudulla asuvasta 13-vuotiaasta Agnesista, joka uskaltaa lähteä kulkemaan omaa tietään.

Ann-Helen Laestadiuksen nuortenromaanit ovat ihastuttaneet nuoria jo vuosia ja kavunneet nuortenkirjojen myyntitilastojen kärkeen Ruotsissa. Kirjailija sai Ruotsin arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon August-palkinnon vuonna 2016.
Kääntäjä
Kaija Anttonen
Ikä
9-12 vuotta
ISBN
9789526841359
Kieli
suomi
Paino
304 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2018
Kustantaja
Kieletär Inari
Sivumäärä
207