Siirry suoraan sisältöön
Harhakäsitykset mielestä
Tallenna

Harhakäsitykset mielestä

Kirjailija:
sidottu, 2025
suomi
• Vihan tunne helpottaa purkamalla vihaa.
• Ihmisen ajattelutyyliä määrittää se, kumpi aivopuolisko hänellä on hallitseva.
• Mielenterveysongelmat johtuvat aivojen kemiallisesta epätasapainotilasta.

Luulitko sinäkin, että näin asia on?

Tieto psykologisista ilmiöistä kiinnostaa, ja moni toivoo saavansa siitä apua hyvinvointiinsa tai vaikkapa lasten kasvatukseen. Hyödyllisen tiedon joukkoon on ujuttautunut toisaalta myös monia myyttejä.

Tämä kirja auttaa lukijaa ymmärtämään, miten monet yleiset psykologiaan liittyvät myytit ovat saaneet alkunsa ja mikä houkuttelee uskomaan niihin, vaikka vastakkaista tietoa olisi saatavilla. Kirjassa käsitellyt myytit liittyvät esimerkiksi muistiin, oppimiseen, tunne-elämään, mielenterveyteen ja työhön. Myytteihin tutustuminen voi viihdyttää, mutta arjessa myytit aiheuttavat myös todellista haittaa. Ne on tärkeää tunnistaa, jotta emme menettäisi niiden vuoksi terveyttämme tai rahojamme – ja jotta emme itse levitä niitä. Kirja ei tyydy ainoastaan myyttien listaamiseen, vaan esittelee myös niille vaihtoehtoisia näkemyksiä ja ajan tasalla olevaa tutkimustietoa.

Minna Miao on psykologi, tietokirjailija ja kouluttaja. Häntä kiinnostaa, miten ihminen oppii ja omaksuu tietoa, miksi ajattelumme on usein niin alttiina virheille ja miten jokainen voi tulla taitavammaksi tiedon tulkitsijaksi ymmärtämällä ihmisajattelun sudenkuoppia.
Alaotsikko
Vältä väärän psykologisen tiedon ansa
Kirjailija
Minna Miao
ISBN
9789523705661
Kieli
suomi
Paino
420 grammaa
Julkaisupäivä
6.8.2025
Kustantaja
Tuuma-kustannus
Sivumäärä
248