Siirry suoraan sisältöön
Etunimet, sukunimet ja laki
Tallenna

Etunimet, sukunimet ja laki

Kirjailija:
sidottu, 2026
suomi
Etunimet, sukunimet ja laki on tutkimus Suomen nimioikeudesta. Nimijärjestelmä muodostuu kahdesta peruspilarista: väestötietojärjestelmästä ja vuoden 2019 etu- ja sukunimilaista. Molempien peruspilareiden toiminnasta vastaa Digi- ja väestötietovirasto. Järjestelmään kytkeytyy läheisesti myös ulkomaalaisasioiden asiankäsittelyjärjestelmä, jonka ylläpidosta vastaa Maahanmuuttovirasto.

Suomessa on nimistä säädetty monilla eri laeilla yli sadan vuoden aikana. Ensimmäinen sukunimilaki säädettiin 1920, ensimmäinen etunimilaki 1945, niiden pohjalta säädettiin vuoden 1985 nimilaki, joka korvattiin vuoden 2019 etu- ja sukunimilailla. Erilaisia nimikerrostumia on siten paljon.

Nimivelvoitteen mukaan kaikilla kansalaisilla pitää olla etu- ja sukunimi. Tämä kirja kertoo niistä etu- ja sukunimistä, joista on säädetty etu- ja sukunimilailla. Etunimiä voi olla neljä, ja sukunimistä voi muodostaa sukunimiyhdistelmän. Laissa on asetettu etu- ja sukunimille sekä sukunimiyhdistelmille erilaisia laatuvaatimuksia.

Keskeisen osan kirjan alkuosasta muodostaa etunimien lainmukaisuutta koskevien kriteerien yksityiskohtainen analyysi. Sen jälkeen kirjassa tarkastellaan sukunimijärjestelmää, sukunimivelvoitteen täyttämistä, nimiseuraantoa lapsen vanhemmilta lapselle, lapsen etu- tai sukunimen muuttamista, avio- ja avopuolisoiden sukunimen määräytymistä, uudissukunimiä sekä etu- ja sukunimilain kansainvälisyksityisoikeudellisten säännösten sisältöä.

Tästä kirjasta on iloa ja hyötyä kansalaisille ja viranomaisille. Kirjassa on lukuisia esimerkkejä siitä, millä tavalla etunimi, sukunimi tai sukunimiyhdistelmä tulee muodostaa, jotta se olisi lainmukainen. Tutkimuksellisesti teos on laajentunut koskemaan kansainvälistä nimioikeudellista keskustelua. Teoksessa käytetyt nimiesimerkit on poimittu nimilautakunnan lausuntokäytännöstä vuosilta 2019-2025. Teos sisältää myös kattavat asia- ja oikeustapaushakemistot.

Teoksen kirjoittaja on siviilioikeuden professori emeritus Urpo Kangas. Hän on toiminut nimilautakunnan puheenjohtajana yli kolmenkymmenen vuoden ajan.
Kirjailija
Urpo Kangas
ISBN
9789521454868
Kieli
suomi
Paino
446 grammaa
Julkaisupäivä
25.5.2026
Kustantaja
Alma Insights
Sivumäärä
450