Ettei rannat pakene

Suon makea tuoksu
viipyy hiljaisella polulla.
Punaisin helmin kukkii mustikka,
kimalainen surraa,
tuuli lempeästi laulaa.
Mustan suolammen pinnalla väreilee virvatulen tanssi.
Virvatuli tanssii kepein kengin,
viettelevän liekin hurmos sokaisee,
kutsuu luokseen ja katoaa.

Aira Huiskon kolmas runokirja
on ylistys järvien, soiden ja metsien ihanuudelle.
Vaeltaminen hiljaisilla rannoilla antaa voimaa
ja ymmärrystä luonnon tarkoituksesta.
Luonnossa syntyvät tuhannet runot ja sävelet,
jokaisessa runossa elää muistot ja unelmat,
vaikka katse himmenee jäävät muistot jäljelle.
Ei päästetä rantoja pakenemaan.