Siirry suoraan sisältöön
Entinen aika
Tallenna

Entinen aika

Psykiatrian emeritusprofessori Yrjö O. Alanen kirjoittaa muistelmateoksessaan lapsuus- ja nuoruusvuosistaan 1930-luvulta 1950-luvulle. Intiimi, myös huumorin värittämä kuvaus ulottuu varhaismuistoista koulunkäyntiin sotavuosina, opintoihin yliopistolla ja lopulta aikuisuuteen kasvamiseen.

Oma miellemaailma ristiriitoineen, suhteet lähipiirin ihmisiin ja laajempi kulttuurinen ulottuvuus limittyvät elävästi toisiinsa. Kiehtovaa on myös kuvaus henkilökohtaisen psykoanalyysin virittämästä kehitysprosessista sekä ammatillisen suuntautumisen alkuvaiheesta, missä jo orastaa yhteys perhetutkimukseen ja skitsofrenian hoidon kehittämiseen.

Yrjö O. Alanen toimi Turun yliopiston psykiatrian professorina vuosina 1968-1990. Hän on myös koulutettu psykoanalyytikko (IPA). Suomen Mielenterveysseuran hallituksen puheenjohtajana hän teki vuonna 1978 aloitteen ensimmäisen säännöllisen perheterapiakoulutuksen järjestämisestä maassamme. Työtoveriensa kanssa hän kehitti Turussa moniulotteisen, psykoterapeuttisesti suuntautuneen psykoosien hoitosuuntauksen.

Alaselle myönnettiin vuonna 2008 Maailman Psykiatriyhdistyksen ensimmäinen Philippe Pinel -palkinto humaanin psykiatrisen näkemyksen ja tutkimuksen edistämisestä.
Alaotsikko
Muistelmateos lapsuudesta ja nuoruudesta
Kirjailija
Yrjö O. Alanen
ISBN
9789525519181
Kieli
suomi
Paino
284 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2010
Sivumäärä
198