Siirry suoraan sisältöön
Enemmän elossa
Enemmän elossa
Tallenna

Enemmän elossa

Lue Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Moni meistä tuntee tarvetta oman elämäntavan tai maailman muuttamiseen. Harvoin se kuitenkaan tapahtuu itsestään - jossain kohtaa pitää ponnistaa, suostua murrokseen, joka johtaa uuteen suuntaan.

Ihminen voi haluta irrottautua ahtaista sukupuoli-identiteeteistä tai pohtia uusiksi alkoholinkäyttöään. Yksi tahtoo hillitä kaikkea kulutusta, toista houkuttelee yhteisöllisempi arki ja kolmas näkee arvokkaimmaksi hengellisen elämän syventämisen. Kaikilta muutos vaatii uteliasta mieltä, kykyä sietää epävarmuutta, aikaa ja voimia.

Riitta Castrénin ja Sinikka Klemettilän kokoamissa tarinoissa puhuvat ihmiset, jotka ovat halunneet parantaa omaa elämäänsä ja sen kautta myös maailmaa - tai päinvastoin. Koskettavat tarinat näyttävät myös sen, mitä uutta ja elämää rikastuttavaa muutos tuo tullessaan.

Riitta Castrén on työskennellyt pitkään eri tehtävissä A-lehdissä ja viime vuodet vapaana toimittajana. Sinikka Klemettilä on toiminut monissa tehtävissä Sanoma Oy:n aikakauslehdissä.
ISBN
9789523546837
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
13.9.2022
Kustantaja
KIRJAPAJA
Formaatti
  • Vesileimattu Epub
Sivumäärä
208
Lue e-kirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Lukulaite
  • Tietokone