Siirry suoraan sisältöön
Elontiellä
Tallenna

Elontiellä

Kirjailija:
sidottu, 2014
suomi
Olavi Heikkisen elonkaari alkoi Lintumäessä herännäispitäjä Nilsiän perukoilla joulukuussa 1942. Isä soti tuolloin Venäjän Karjalassa. Äiti kasvatti esikoistaan kurissa ja rakkaudella. Luonnon avoin kirja tarjosi Olaville jo pienenä elämyksiä ja kysymyksiä. Opintie vei "herrakoulujen" kautta Helsingin yliopistoon ja suureen maailmaan. Uuden kohtaaminen tyydytti uteliaisuutta. - Kirjoittaja kertoo monipuolisesti elämästään ja kanssaihmisistään sekä kokemuspiiristään, joka vuosikymmenten saatossa laajeni Savonmaalta merten taa ja kauas pohjoiseen. Runsas kuvitus tukee osuvaa sananviljelyä. Itsekritiikki antaa elämäkerralle uskottavuutta.

Olavi Heikkinen on maantieteen emeritusprofessori, joka on työskennellyt Helsingin ja Oulun yliopistoissa. Työvuosinaan hän tuotti paitsi tieteellisiä julkaisuja myös populaareja artikkeleita sekä kolumneja Oulun yliopiston yhteisölehteen. Eläkkeellä häneltä on ilmestynyt henkilöhistoriikki Ortotopologi Aapo Heikkilä - varjotutkija ja tähtiluennoitsija (2012) ja romaani Edenistä länteen (2012).
Alaotsikko
Nilsiästä Ouluun
Kirjailija
Olavi Heikkinen
ISBN
9789525964820
Kieli
suomi
Paino
704 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2014
Kustantaja
KUSTANNUS HD
Sivumäärä
278