Siirry suoraan sisältöön
  1. Kirjat
  2. Romantiikka
  3. Historialliset rakkausromaanit

Elinan surma

12,30 €

Kiihkeä ja koskettava kolmiodraama keskiaikaisessa Suomessa

Laukon kartanon avainpiika Kirsti odottaa lemmittynsä kosintaa, mutta Klaus Kurki tuokin kartanoonsa uuden nuorikon. Salliiko Kirsti unelmiensa särkyvän?

Vesilahdella on vuosisatoja laulettu surmarunoa Laukon korskeasta herrasta, joka poltti Elina-vaimonsa ja vastasyntyneen poikansa. Keskiaikaisessa balladissa pahan alku ja juuri on mustasukkainen Kirsti-piika, joka lavastaa viattoman emäntänsä syylliseksi aviovuoteen häpäisyyn.

Elinan surma -romaanissa eletään 1400-luvun Laukossa ja tarina alkaa hetkestä, jona Klaus kohtaa Elinan ensi kertaa. Tapahtumia seurataan Kirstin näkökulmasta ja aiempi jyrkkä mustavalkoisuus saa uusia, yllättäviä sävyjä. Ketään ei voi kutsua sankariksi tai sankarittareksi. On vain ihmisiä, toiset sisukkaampia, toiset heikkotahtoisempia.

Balladissa koko kolmikon kohtalo on julma. Miten käy nyt? Kristiina Vuori kertoo oman tulkintansa yhdestä historian jännittävimmistä ja koskettavimmista kolmiodraamoista.

Kristiina Vuori (s. 1967) on historiallisen romaanin taitaja ja uudistaja, jonka kirjoissa menneisyys herää eloon. Miljöö runsaine yksityiskohtineen on autenttinen, mutta todellisista henkilöistä kertoessaan hän ottaa tarinallisia taiteilijanvapauksia.

Kirjailija
Kristiina Vuori
ISBN
9789520400279
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
28.3.2018
Kustantaja
Tammi
Soittoaika
10h 14min

Elinan surma - Kristiina Vuori - Ladattava äänikirja (9789520400279) | Adlibris kirjakauppa