Siirry suoraan sisältöön
Elämäni viivat
Tallenna

Elämäni viivat

Kirjailija:
sidottu, 2017
suomi
Kuvataitelija Lasse Kempas asuu ja työskentelee Syväraumassa, lapsuudenkotinsa tontille rakennetussa ateljeetalossa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi Lasselle 2016 konsulin arvonimen valtiovallan arvonantona ja kiitoksen osoituksena siitä kulttuurityöstä, mitä hän on yli 30 vuoden ajan tehnyt länsirannikon mielenmaisemia esittelevillä akvarelleillaan eri puolilla maailmaa järjestetyissä Suomen edustusnäyttelyissä.

Nyt raumalaistaiteilija on julkistanut 100-vuotiaan Suomen, 70-vuotispäivänsä ja 50 vuoden taiteellisen tuotantonsa ja siihen liittyvän retrospektiivisen näyttelyn kunniaksi kirjan: Elämäni viivat.

Omaelämänkerrallisessa muistelmateoksessaan Lasse kertoo avoimesti ja hauskaan tapaansa taide punaisena lankanaan koko historiansa ja kasvamisensa taiteilijaksi. Kovin kauaksi syväraumalaisilta juuriltaan hän ei tosin tässä kirjassa vielä pääse - ainoastaan Tukholmaan ja Pariisiin.

Juuret, lapsuus, nuoruus ja varttuminen aikuisikään auttavat lukijaa ymmärtämään sitä taustaa, mistä Kempaksen työt ovat ammentaneet ja ammentavat edelleenkin voimansa.
Tämän kirjan lukemalla ymmärtää paljon syvemmin Kempaksen taidetta ja elämää.
Kirjailija
Lasse Kempas
ISBN
9789529396207
Kieli
suomi
Paino
1046 grammaa
Julkaisupäivä
1.1.2017
Kustantaja
Kempas Lasse
Sivumäärä
200