Siirry suoraan sisältöön
Ei tiikereitä teatteriin!
Tallenna

Ei tiikereitä teatteriin!

Kirjailija:
sidottu, 2025
suomi
Tiikeri-Aino rakastaa tiikereitä. Hän rakastaa niitä niin paljon, että on sellainen melkein itsekin. Kun hän kuulee kaupungin lasten suunnittelevan yhteistä teatteriesitystä, hänelle ei tule mieleenkään, ettei teatterissa olisi tilaa tiikereille.

Siksi Tiikeri-Aino on pöyristynyt, kun hän saa paikan päällä kuulla syyn toisensa jälkeen, miksi tiikerit eivät sovi teatteriin. Jokaisella lapsella on jo roolinsa esityksessä, eikä Tiikeri-Ainoa haluta ottaa näytökseen edes avustajaksi. Jääkö hänen ainoaksi vaihtoehdokseen luopua tiikeriydestä, jotta hän sopisi muiden joukkoon?

Ei tiikereitä teatteriin! on hurmaava kuvakirja erilaisuudesta ja ennakkoluuloista. Se osoittaa, kuinka tärkeää on olla oma itsensä mutta myös puolustaa niitä, jotka joutuvat kiusaamisen kohteeksi – sillä kaikille on olemassa paikka, jos heille vain tehdään tilaa. Kirjan hurmaavan yksityiskohtaiset kuvitukset maalaavat Tiikeri-Ainon maailmasta satumaisen kuvalabyrintin, josta ei tutkittava hevillä lopu.

Siiri Torvinen on Turussa asuva kuvataiteilija, kirjoittaja ja kuvittaja. Hänen teoksissaan toistuvat yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden teemat. Siiri rakastaa pukuleikkejä, ystäviään ja teatterissa käymistä.

Suositusikä 4+
Kirjailija
Siiri Torvinen
Ikä
3-6 vuotta
ISBN
9789523705623
Kieli
suomi
Paino
362 grammaa
Julkaisupäivä
23.4.2025
Kustantaja
Kumma-kustannus
Sivumäärä
56