Siirry suoraan sisältöön
Ai niin, minä olen muuten Lee
Tallenna

Ai niin, minä olen muuten Lee

sidottu, 2023
suomi
Aloitettaisiinko vaikka siitä, että Leellä on useita mainittavia erityisvoimia?

Hän on erittäin taitava maastoutuja, ja osaa hän myös olla samaan aikaan unessa ja hereillä. Siitä on koulussa korvaamatonta hyötyä.

Kun Lee näyttää siltä, ettei lainkaan kuuntele, hänen tuntosarvenherkät hörhökorvansa kuulevat kaiken.

Lee puhuu kivien ja voikukkien kieltä, mutta ihmisten kanssa hänellä on hieman hankalaa. Sitä paitsi toisinaan hän jää leikeistä ulkopuoliseksi ja hänet suljetaan oven taa, eikä se ole yhtään kivaa.

Lee asuu kaksin isänsä kanssa, mutta joskus hän vielä saa keinussa niin kovat vauhdit, että ponkaisee yhdellä jättihypyllä äidin luo Intiaan.

Lee on aika yksin, kunnes yhtenä päivänä kohtaa kiinnostavan vesilätäkköhyppijän, ja kaikki muuttuu.

Ai niin, minä olen muuten Lee aloittaa sympaattisen lastenkirjasarjan, joka kertoo kahden erityislapsen elämänmullistavasta ystävyydestä. Sarjan seuraava osa ilmestyy keväällä 2024.

Eveliina Talvitie on Tallinnassa asuva kirjailija ja toimittaja. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, elämäkertoja ja tietoteoksia. Ai niin, minä olen muuten Lee on hänen ensimmäinen lastenkirjansa.

Jani Ikonen on palkittu kuvittaja ja graafinen suunnittelija, joka tunnetaan modernista ja omintakeisesta kuvitustyylistään.

Tekijät ovat aiemmin tehneet yhteistyötä monivuotisessa Erilaiset-taideprojektissa, joka kertoo vammaisten lasten arjesta eri puolilla maailmaa.
Kuvittaja
Jani Ikonen
Ikä
3-6 vuotta
ISBN
9789523990746
Kieli
suomi
Paino
352 grammaa
Julkaisupäivä
1.9.2023
Kustantaja
Enostone
Sivumäärä
64