Siirry suoraan sisältöön
Aarteenetsijöiden klubi
Tallenna

Aarteenetsijöiden klubi

Kirjailija:
sidottu, 2025
suomi
Merirosvojen aarre, perhesalaisuuksia ja lukuisia murhia.

Idylliseen rannikkokaupunkiin sijoittuva koukuttava murhamysteeri on täynnä uskomattomia käänteitä ja yllätyksiä sekä eloisia henkilöhahmoja.

Maple Bay on kaunis kuin postikortti. Vuonna 2023 sinne asettuu kirjoituskammosta kärsivä kirjailija Cass, joka on saanut työpaikan talonvartijana. Pian sen jälkeen kaupunkiin saapuu myös Peter, joka toivoo saavansa uudelleen yhteyden varakkaaseen isoäitiinsä.

Samoihin aikoihin paikallinen teini, Dandy, on juuri perinyt salaisen aarteenetsijöiden klubin jäsenyyden isoisältään. Maple Bay on kuuluisa legendaarisesta merirosvojen aarteesta, jota klubi on usean sukupolven ajan koettanut löytää.

Kun aarteenetsijöiden klubin jäseniä alkaa kuolla yksi toisensa jälkeen, Dandy epäilee, että kyseessä on synkkääkin synkempi salajuoni. Cass, Peter ja Dandy lyöttäytyvät murhaajajahtiin, jonka lopputulosta he eivät olisi voineet kuvitellakaan.

Aarteenetsijöiden klubi on täydellinen lukukokemus Agatha Christien ja Ann Cleevesin faneille.

"Tom Ryan on useaan kertaan palkittu kirjailija, käsikirjoittaja ja tuottaja. Voisi kuvitella, että tämä aikuisille suunnattu, vähän erilainen pehmodekkari saa sen verran hyvän vastaanoton, että lisää on luvassa." – Kirjavinkit

Tom Ryan on palkittu kirjailija, käsikirjoittaja ja tuottaja. Aarteenetsijöiden klubi on hänen ensimmäinen aikuisille tarkoitettu cosy crime -mysteeritrillerinsä. Tom Ryan asuu Nova Scotiassa Kanadassa miehensä ja koiransa kanssa. Hän kirjoittaa parhaillaan toista mysteeritrilleriään.
Kirjailija
Tom Ryan
Kuvittaja
Timo Numminen
Kääntäjä
Sirpa Saari
ISBN
9789528501459
Kieli
suomi
Paino
482 grammaa
Julkaisupäivä
14.8.2025
Kustantaja
Docendo
Sivumäärä
327