Joonas Berghäll: Vaaleanpunainen kirje

Henkilökunnan kirjavinkit

Vaaleanpunainen kirje on elokuvaohjaaja Joonas Berghällin omakohtainen tarina, jossa hän perkaa elämäänsä ja uraansa. Tarina käsittelee koskettavalla tavalla Berghällin suhdetta äitiinsä. Lisäksi hän kertoo mielenkiintoisia yksityiskohtia elokuvien tekemisen maailmasta.


Berghäll kasvaa yksinhuoltajaäitinsä kanssa pohjoisessa. Lääkärinä työskennelleen äidin vaikutus pieneen Joonakseen on voimakas. Kun äiti sairastuu pahanlaatuiseen aivokasvaimeen, Joonas on vain 8-vuotias. Hän joutuu pelkäämään äitinsä kuolemaa, ja tulevaisuus näyttäytyy arvaamattomana. Lapsuudentrauma ja äidin myöhemmät terveyshuolet seuraavat Berghälliä myös aikuiselämässä, ja hänen tekstistään on tulkittavissa äidin ja pojan vahva side sekä menettämisenpelon seuraukset.


Kirjan nimi viittaa Raija-äidin pojalleen kirjoittamaan kirjeeseen, jonka Berghäll löytää äidin kuoleman jälkeen ollessaan jo aikuinen. Nimestään huolimatta kirja käsittelee muitakin aiheita, joista mielenkiintoisimpia mielestäni ovat elokuvamaailman kiemurat sekä Berghällin kamppailu borrelioosin kanssa. Hän kertoo mieleenpainuvia tarinoita elokuviensa Miesten vuoro, Äidin toive ja Punkkisota kuvausreissuilta. Elokuvat nähneenä (ja niistä kovasti vaikuttuneena) kirja tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen kulisseihin ja avaa elokuvantekijän näkökulmaa.


Rivien välistä jää tulkittavaksi muun muassa se, miten äidin pojalleen opettamien periaatteiden pettäminen työelämässä aiheuttaa hankaluuksia ja uupumusta. Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita elokuvista sekä pitävät koskettavista ja omakohtaisista tarinoista.


Mia-Mari, Content Marketer