Julkaistu 8. marraskuuta 2023
Tee itse joulukalenteri
Joulukalenterit ovat ihana perinne, mutta niihin voi saada kulumaan sievoisen summan rahaa ja toisaalta rutkasti aikaa. Eritoten, jos haluat antaa lapsille lahjoilla täytetyn joulukalenterin. Tutustu vinkkeihimme, joiden avulla teet joulukalenterin itse – edullisesti ja niin, että lopputuloksesta tulee henkilökohtaisempi. Saat vinkkejä muun muassa luoviin paketointiratkaisuihin, huokeisiin lahjoihin sekä lapsille sopivan joulukalenterikirjan luomiseen.

Lasten joulukalenteri on monissa perheissä tärkeä perinne, ja lahjakalenterit kasvattavat suosiotaan vuosi vuodelta. Ideana on, että joulukuun aikana lapsi saa avata joka päivä pienen lahjan, ja joulun tunnelmointi lisääntyy päivittäin. Adventtikalenteri on taianomainen tapa virittäytyä jouluun, mutta sen tekeminen tai hankkiminen voi olla kallista puuhaa. Kolmen lapsen äitinä olen tehnyt useita joulukalentereita. Jaan tässä jutussa parhaat vinkkini, joilla säästät aikaa ja rahaa – ja toivon mukaan nautit matkasta!
Kotitekoinen joulukalenteri
Osaatko ommella tai kirjailla? Onneksi olkoon! Mikäli ompelu ei ole vahvinta osaamistasi, voit kenties pyytää jonkun tuttavasi apuun. On melko yksinkertaista ommella suuremmalle kankaalle pienet taskut joulukalenterin lahjoja varten. Sain itse aikanaan mummoltani kirjotun adventtikalenterin, jossa oli 24 pientä rengasta, joihin ripustettiin jännittäviä yllätyksiä. Lapseni saivat saman joulukalenterin, mutta ripustin kolme pakettia jokaiseen renkaaseen, sillä heitä on kolme eikä minulla ollut energiaa tehdä useampia kalentereita.
Adventtikalenterin voi oikeastaan tehdä ja suunnitella monella eri tavalla. Voit esimerkiksi ripustaa numeroituja lahjoja puiseen kauhaan. Toisaalta voit asetella kauniiseen kulhoon kirjekuoria, pieniä lappuja tai paperipusseja, joissa yllätykset ovat. Yksi vaihtoehto on myös liimata yhteen 24 tulitikkurasiaa ja numeroida ne tai koristella rasiat hienolla paperilla ja ripustaa ne narulle. Voit yksinkertaisesti myös maalata tai päällystää kenkälaatikon joulupaperilla ja piilottaa joulukalenterin numeroidut lahjat sinne.
Pakkaa lahjat yksinkertaisesti ja edullisesti
Joulukalenteria varten sinun ei ole pakko hankkia lahjapaperia, sillä se revitään ja heitetään pois nopeammin kuin ehdit sanoa ”adventti”. Paketit ovat kuitenkin esillä 24 päivää, joten paketointiin kannattaa panostaa edes hieman. Olen usein käyttänyt sanomalehtiä tai aikakauslehtien sivuja, joko värillisiä tai mustavalkoisia. Myös paperiservietit ja kangaspalat sopivat tähän hommaan hyvin. Kiiltävien lahjanarujen sijaan voit sitoa paketit esimerkiksi villalangalla. Jos sinulla ei ole kotona lankakeriä, kenties tunnet jonkun, jolta voit saada lankaa lahjapaketteihin. Myös lankakaupoista ja kirpputoreilta löytyy usein edullisia lankakeriä.
Millä joulukalenterin voi täyttää?
Kun lahjoja hankkii 24 kappaletta, voi kalenterin tekeminen vaatia suurta budjettia. Voit optimoida rahankäyttöä esimerkiksi niin, että perheen lapset saavat vuorotellen lahjoja, jos heitä on useita. Lahjoja voi antaa myös joka toinen päivä tai jokaisena adventtisunnuntaina. Tässä muutamia suosikki-ideoitani joulukalenterin tekemiseen.
Joulukalenteri täynnä yhteistä tekemistä Rakastan keksiä ilmaisia lahjoja! Voit kirjoittaa pienille lapuille ideoita yhteiseen tekemiseen – mieluusti sellaisia asioita, jotka olet jo ehtinyt suunnitella. Esimerkiksi piparkakkujen leipominen, joulukuusen koristelu tai joulukoristeiden laittaminen lastenhuoneisiin. Mikäli onni suosii ja joulukuussa sataa lunta, pulkkamäkeen lähteminen voi olla hauska yllätys. Niin ikään yhteinen leikkituokio ja palapelin rakentaminen ovat hauskaa yhteistä puuhaa. Tai miksi ette söisi jonakin päivänä illallista pöydän alla? Valitse omalle perheellesi sopivia toteuttamiskelpoisia ideoita, ja lupaa lapsille vain sellaisia asioita, jotka pystyt toteuttamaan.
Joulukalenteri pullollaan tarinoita Kirjojen ystävänä nautin erityisesti jouluisista adventtikirjoista, joissa on 24 lukua, yksi jokaiselle päivälle. Jos lapsellasi on lempikirja, voit itse jakaa sen 24 osaan. Kirjoita pienelle lapulle luettavat sivut, ja laita se tulitikkurasiaan tai kirjekuoreen – näin lapsesi lempikirjasta tulee kirjajoulukalenteri! Joulukalenteri-ohjelman katseleminen televisiosta on mukavaa, mutta niin on myös yhteinen lukutuokio. Näin autat lasta myös oppimaan uusia sanoja ja innostumaan lukemisesta.
Hauskoja ideoita lahjakalenteriin Pienten lasten toiveet eivät useinkaan ole kovin suuria. Voit hankkia värikyniä ja tarroja monipakkauksissa, joten niistä riittää useampaankin joulukalenterin luukkuun. Pääset pitkälle esimerkiksi rullatulla piirustuspaperilla ja kahdella kynällä, jotka ovat lapsen lempiväriä. Suosittuja ovat myös pienet suklaajoulupukit, jotka on kääritty kiiltävään paperiin. Niin ikään pyyhekumit ja teroittimet, hiuslenkit ja pienet leluhahmot sopivat lahjakalenterin täytteeksi. Myös pikkuautoja myydään monipakkauksissa ja LEGO-laatikon voi jakaa moneen osaan. Etsi suuria lelu- ja askartelupakkauksia ja tee löytöjä kirpputoreilta, jotka ovat pullollaan pieniä ja hauskoja asioita edulliseen hintaan.
Joulukalenteri nuorille aikuisille
Adventtikalenterit ovat ihania silloinkin, kun lapset kasvavat vanhemmiksi. Ehkä haluat luoda joulutunnelmaa nuorille aikuisille, jotka ovat jo lentäneet pesästä? Opiskelija-asunnossa asuvakin voi nimittäin kaivata kodin jouluvalmisteluita. Yllätä kotoa muuttanut lapsesi pienillä asioilla, joita tiukalla opiskelijabudjetilla elävä tarvitsee, ja hanki hänelle esimerkiksi teepusseja, valmiskeittoja tai tacomaustetta. Myös uudet sukat ja kauniit kynttilät ovat hauskoja ja tarpeellisia ideoita. Oma suosikkini on jakaa kotona valmistettujen lempiruokien reseptejä!
Riippumatta käytettävissäsi olevasta ajasta tai budjetista, joulukalenteri on ihana tapa virittäytyä joulun tunnelmaan – niin lapsille kuin aikuisillekin. Anna odotuksia, yllätyksiä ja iloa hänelle, josta välität.
Hyvää joulua!
Täältä löydät kyniä, paperia, tarroja ja paljon muuta sinulle, joka tykkäät askarrella >>