Siirry suoraan sisältöön
Yksi kevät
Tallenna

Yksi kevät

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Pimeässä olimme turvassa. Pimeässä olimme kaikki samanvärisiä. Laura Lähteenmäen romaani kertoo koskettavasti ja todesti punaisten tyttöjen tarinan Suomen sisällissodassa 1918. Heitä on viisi. Tulisieluinen Linda, joka ottaa ohjat käsiinsä. Hiljainen Katri, joka myötäilee siskoaan. Pehmeä Aada, joka vilkuilee komeaa Peetua. Jenny, joka vain etsii jännitystä. Bea, joka parhaiten heistä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu. He voisivat olla tyttöjä tänään, mutta he taistelevat punaisten riveissä 1918. Tehtaantytöt on heitetty vallattuun huvilaan hoitamaan haavoittuneita - ilman kokemusta tai koulutusta. Vaikka kaikki saattoi hetken kuulostaa seikkailulta, on todellisuus kauhea ja vakava. Kun Peetu kannetaan paareilla sisään, on leikki viimeistään ohi ja tytöillekin annetaan aseet käteen. Lähteenmäen romaani kuvaa viiltävän koskettavasti viiden tavallisen tytön kohtalon yhtenä keväänä. Laura Lähteenmäki (s. 1973) kirjoittaa sekä nuorille että aikuisille. Nuortenkirjailijana hän on saanut lukuisia tunnustuksia: Arvid Lydecken ja Anni Polva -palkinnot, IBBY:n kunniamaininnan, Finlandia Junior- sekä Topelius-palkintoehdokkuuksia.

Ikä
12-15 vuotta
ISBN
9789510441831
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
16.2.2020
Kustantaja
WSOY
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
4tuntia 37minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone