Siirry suoraan sisältöön
Yksi Elämä
Tallenna

Yksi Elämä

Kirjailija:
suomi
Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Uskomaton tositarina ”Pikku-Kallen 7 v” vaiherikkaasta elämästä.

Paljon mahtuu yhteen ihmisen elämään mielenkiintoisia käänteitä - laidasta laitaan. Kurjuutta - köyhyyttä. Rikkautta - rakkautta. Hulluutta ja hurlumheitä. Elämää ja kuolemaa.

Karu lapsuus teki Seppo Pennasesta selviytyjän. Paha muuttui voimavaraksi. Lapsuudessaan Seppo oli kateellinen niille kavereilleen, joilla oli vain yksi juoppo perheessä.

Perustettuja yrityksiä kymmenittäin eri aloille. Lukemattomia paikkakuntia ja ammatteja. Sepon sanoin: Avaruuslentäjänä tai aivokirurgina en ole toiminut, mutta kuninkaana ja Saimaan norppana olen. Vaimo Leenan motto: Ainoa pysyvä asia maailmassa on muutto.

Matkalle muukaan on mahtunut eteenpäin innoittavia esikuvia, mutta myös inhottavia, kateellisia ja kapuloita rattaisiin heittäviä kanssakulkijoita. Virkamiehiä, joitten tehtävänä tuntui olevan mieluummin yrittämisen estäminen kuin sen edistäminen.

Tästä kirjasta voivat saada innoitusta elämäänsä pienyrittäjät ja mielenterveytensä kanssa painiskelevat. Senioreille Sepon viesti on, käykää läpi elämäntarinanne, kirjoittakaa tai nauhoittakaa se. Se on todella antoisaa ja terapeuttista - aivan kuin saisi elää elämänsä uudelleen.
Kirjailija
Seppo Pennanen
ISBN
9789527321607
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
15.7.2024
Kustantaja
Book Garden
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
8tuntia 27minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone