Siirry suoraan sisältöön
Tähän aikaan huomenna
Tallenna

Tähän aikaan huomenna

Kirjailija:
suomi
24,10 €
Kuuntele sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Kirja heille, jotka ovat kierrelleet New Yorkin katuja, menettäneet rakkaansa, pohtineet elämän käänteitä tai haaveilleet paluusta kaupunkiin, joka ei koskaan nuku

Nelikymppisten kynnyksellä Alice huomaa, että elämä on ihan siedettävää. Hän viihtyy työssään kohtuullisesti, pitää kodistaan ja ihmissuhteistaan. Mutta isän vakava sairaus saa hänet pohtimaan, puuttuuko elämästä jotain.

Syntymäpäiväaamunaan Alice herää huomatakseen matkanneensa takaisin vuoteen 1996 ja elävänsä uudelleen kuudettatoista syntymäpäiväänsä. Aikaan, jolloin hänen oma isänsä oli nelikymppinen, hurmaava, elinvoimainen, boheemi, rakas yksinhuoltajaisä. Menneet tapahtumat heräävät henkiin ja saavat Alicen pohtimaan, onko mitään mitä hän tekisi toisin, jos voisi?

Tähän aikaan huomenna kertoo erilaisen rakkaustarinan ja kuljettaa lukijan aikamatkalle 90-luvun nostalgiaan.

Emma Straub on palkittu kirjailija, jonka teoksia on julkaistu yli 20 kielellä. Kaikissa hänen romaaneissaan sykkii suuri sydän, riippumatta siitä, kenestä tai mistä tai missä tai milloin hän kirjoittaa. Straub ja hänen aviomiehensä omistavat Books Are Magic- kirjakaupan, jolla on kaksi toimipistettä New Yorkissa.
Kirjailija
Emma Straub
Kääntäjä
Elina Salonen
ISBN
9789524090148
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
20.7.2024
Kustantaja
Sitruuna
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
9tuntia 53minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Sovellus
  • Tietokone