Siirry suoraan sisältöön
Marjo Leinonen – Punaisia päin
Tallenna

Marjo Leinonen – Punaisia päin

Kuuntele Adlibris-sovelluksessa tai lataa laitteellesi

Vaikka mieli horjuisi, ääni ei.

Omia polkujaan tallanneen rock- ja blueslaulajan matka Kajaanin paperitehtaan varjosta Helsingin rockpiirien originelliksi ääneksi.

Junantuoma stadilainen, duunaritaustainen boheemi taiteilija ja rockelämää täysillä toteuttanut uskonnollinen etsijä. Repivistä ristiriidoista tuli polttoainetta nuorelle Marjo Leinoselle, joka raivasi näyttävästi tiensä 80-luvun suomalaisen rockin kohutuimmaksi ääneksi.

Marjo Leinonen oli originelli kummajainen, joka osasi luovia miehisessä maailmassa ja ansaitsi poikkeuksetta kollegoidensa arvostuksen. Sisällä vellova riittämättömyyden tunne kuitenkin ajoi Leinosen päihdekierteeseen, joka lopulta katkaisi urakehityksen ja meinasi viedä mielenterveydenkin.

2020-luvulla Leinonen on rockin vanhempi valtionainen, jonka äänessä soi elämänkokemus ja tunne. Omaelämäkerrassaan Marjo Leinonen etsii syitä mielensä horjahduksiin ja kuvaa naisen roolin muutoksia 40-vuotisen taiteilijanuransa aikana.

Marjo Leinonen (s. 1966) on rockin vanhempi valtionainen, jonka äänessä soi elämänkokemus ja tunne. Hän on tuli tunnetuksi Balls-yhtyeen laulajana 1990-luvun alussa ja on sittemmin esiintynyt monien perustamiensa rockyhtyeiden solistina. Omaelämäkerrassaan Marjo Leinonen– Punaisia päin hän etsii syitä mielensä horjahduksiin ja kuvaa naisen roolin muutoksia 40-vuotisen taiteilijanuransa aikana.

Tommi E. Virtanen (s. 1971) on populaarimusiikkiin erikoistunut journalisti, jonka aiempiin töihin lukeutuvat muun muassa Jope Ruonansuun Aatteleppa ite! -elämäkerta (2006), Jimi Seron Mun tie -elämäkerta (2012), tietokirja Vapaa valitsemaan – tositarinoita raitistumisesta (2015), Tuure Kilpeläinen & Kaihon Karavaani: Karavaanin matkassa (2018), yhdessä Pekka Laineen kanssa syntynyt Suomalaiset sähkökitaristit (2022) sekäTopi Salmen kanssa kirjoitettu Vexi Salmen elämäkerta Isäni Vexi (2023). Kirjoittamisen ohella Virtanen on ansioitunut musiikkiaiheisten dokumenttielokuvien ohjaajana.

ISBN
9789510468395
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
19.10.2023
Kustantaja
Johnny Kniga
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
8tuntia 12minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Adlibris-sovellus
  • Tietokone