Siirry suoraan sisältöön
Kuningasbasso Matti Salminen
Tallenna

Kuningasbasso Matti Salminen

Kuuntele sovelluksessa tai lataa laitteellesi
Matti Salminen on yksi musiikin historian suurista bassolaulajista, jonka ainutlaatuinen ääni ja väkevä persoona ovat jättäneet syvän jäljen oopperan maailmaan.

Ura oopperalavoilla kesti yli puoli vuosisataa. Hänen tulkintojaan tärkeimmistä bassorooleista - liedistä ja kevyestä musiikista, on taltioitu yli 50 albumille.Wienin, Berliinin ja Münchenin oopperatalot ovatpalkinneet hänet alan korkeimmalla tunnustuksilla. New Yorkin Metropolitanissa hän on esiintynyt useammin kuin kukaan muu suomalainen mieslaulaja.

Kansainvälisestä menestyksestä huolimatta on Salminen pysynyt uskollisena juurilleen. Hän on samalla tavalla kotonaan suurten oopperatalojen näyttämöiden kuninkaana - kuin tangon tulkitsijanakotimaisessa kesäillassa. Hän on suomalaisen kulttuurin suurlähettiläs, jonka perintö elää vielä pitkään tulevien sukupolvien keskuudessa.

Petri Tuomi-Nikulan kirjoittama elämäkerta värikkään ja dramaattisen elämän eläneestä taiteilijasta oli arvostelu- ja myyntimenestys, joka ilmestyy nyt äänikirjana.
ISBN
9789527629093
Kieli
suomi
Julkaisupäivä
16.10.2025
Kustantaja
Book Brothers
Formaatti
  • MP3 - yksi tiedosto
  • MP3 - lyhyet jaksot
  • Flash suoratoisto
  • HTTP suoratoisto
  • TSS suoratoisto
Soittoaika
10tuntia 6minuuttia
Kuuntele äänikirjoja täällä
  • Sovellus
  • Tietokone