Vuodenajat
Herroille on runoelmassa varattu konnanrooleja, mutta konnia on myös talonpoikien joukossa. Vuodenajat saarnaa talonpoikien suulla lakia niin herroille kuin talonpojillekin, jotka usein seurasivat herrojen huonoa esimerkkiä. Erityisesti pahennusta herättivät kiroilu ja ruokarukouksen laiminlyöminen sekä ahneus, mässäily, juopottelu ja irstailu. Huonojen esimerkkien lisäksi puhujat ottavat esille hyviä. Ahkeruus, ystävällisyys ja tyytyväisyys ovat hyveitä, joita talonpoikien tulisi noudattaa. Teoksen perusvire on realistinen, vaikka tyylikeinona käytetään mm. huikeaa liioittelua.
Kristijonas Donelaitis (1714-1780) opiskeli teologiaa Königsbergin yliopistossa ja toimi vuodesta 1743 kirkkoherrana Vähä-Liettuan Tolminkiemisin pitäjässä. Hänen tiedetään papin työnsä ohella muun muassa säveltäneen sekä rakentaneen soittimia ja meteorologisia havaintolaitteita, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan runoilijana. Pääteoksensa Vuodenajat lisäksi hän kirjoitti muutamia runomittaisia eläinsatuja. Donelaitis ei eläessään julkaissut vuodenaikarunojaan, joita hän työsti vuosina 1765-1775. Pöytälaatikosta käsikirjoitukset päätyivät aikanaan Königsbergin yliopistoon, jossa professori Martin Ludwig Rheza toimitti vuonna 1818 julkaistun ensimmäisen, lyhennellyn ja huomattavassa määrin muunnellun version. Nykyisin käytössä oleva versio perustuu G. H. F. Nesselmannin toimittamaan, vuonna 1869 julkaistuun laitokseen.
- Undertitel
- Liettuan kansalliseepos
- Författare
- Kristijonas Donelaitis
- Översättare
- Juha Kajander
- ISBN
- 9789523158283
- Språk
- finska
- Vikt
- 466 gram
- Utgivningsdatum
- 2025-08-15
- Förlag
- Atrain&Nord
- Sidor
- 132

