
Uusia makuja Kiinasta
Kirjassaan Uusia makuja Kiinasta Ching-He Huang tekee tutkimusmatkan nykyaikaiseen kiinalaiseen keittiöön ja uhmaa käsityksiämme kiinalaisesta ruokakulttuurista. Ching-He esittelee meille kiinalaista ruokaa, johon hän on puhaltanut uutta eloa hakien innoitusta myös muista Itä-Aasian maista - Japanista, Thaimaasta ja Vietnamista - samoin kuin Euroopasta. Esimerkiksi pekinginankka-sushissa yhdistyvät perinteinen kiinalainen ruokalaji ja japanilaisen esillepano, kun taas esimerkiksi "höyrytettyä meriahventa pikapaistetussa keltapapukastikkeessa" on osoituksena ruoanvalmistustapojen monipuolisuudesta Kiinan eri maakunnissa.
Terveellisten ruokailutottumusten merkitys on alati kasvanut Kiinassa ja uppopaistamisen sijaan ruokia kypsennetään yhä useammin höyryttämällä, soteeraamalla, keittämällä, pariloimalla ja jopa uunissa paistamalla! Toisaalta Ching syventyy tuntemattomampien maakuntien, kuten Hunanin ja Sichuanin (suurin osa meidän tuntemastamme kiinalaisesta ruoasta on lähtöisin Hong Kongista), perinteiseen kotiruokaan ja näyttää meille kuinka takeaway-suosikit oikeasti valmistetaan.
Uusia makuja Kiinasta luonnostelee silmiemme eteen kiehtovan ruokamatkan, jonka Ching jakaa kanssamme omalla lämpimällä, hyväntuulisella ja aistikkaalla tyylillään. Tämä on uusinta uutta kiinalaista ruokaa parhaimmillaan.
Ching-He Huangin intohimoinen mieltymys ruokaan syttyi jo varhain; Ching-He oli viisivuotias, kun hän ensi kerran istui isoäitinsä sylissä käärimässä pieniä makeita ja mausteisia zong-zi-riisimykykääröjä, joilla herkutellaan Lohikäärmeveneiden juhlan aikaan Taiwanissa.
Taiwanissa syntynyt ja Etelä-Afrikassa kasvanut Ching muutti 11-vuotiaana vanhempiensa matkassa Lontoon Golders Greeniin. Vartuttuaan hän opiskeli kauppatieteitä ja valmistuttuaan huippuarvosanoin hän perusti Fugen, kylmiä nuudelisalaatteja, perinteisiä lehtisalaatteja, lisäkesalaatteja, gourmet-pastasalaatteja ja terveellisiä virvoitusjuomia myyvän yrityksensä.
Chingin mieltymys terveelliseen ja herkulliseen kiinalaiseen ruokaan ja hänen hienostunut tyylinsä ovat tehneet hänen ensimmäisestä tv-sarjastaan Ching's Kitchenistä suursuosikin. Uusia makuja Kiinasta (CHINA modern) on Ching-Hen ensimmäinen kirja.
- Undertitel
- 100 uusinta uutta 2000-luvun fuusioruokareseptiä
- Författare
- Ching-He Huang
- Översättare
- Katja Kangasniemi
- ISBN
- 9789522101693
- Språk
- Finska
- Vikt
- 726 gram
- Utgivningsdatum
- 2008-01-01
- Förlag
- Wild Blue Ky
- Sidor
- 159
