Gå direkt till innehållet
Usko ja valistus
Spara

Usko ja valistus

inbunden, 2008
Finska
Serie: Aarni 30
Lägsta pris på PriceRunner
Suomalainen yhteiskunta koki 1800-luvun puolivälistä lähtien suuria muutoksia. Maatalousvaltainen maa alkoi teollistua ja kaupungistua. Syntyi uusia elinkeinoja ja uusia ammatteja. Työmarkkinat avautuivat myös naisille. Kansanopetus uusiutui ja kaikilla aloilla koulutuksen tarve lisääntyi. Yhdistyselämä pääsi alkuun. Suomalaiskansallinen liike vahvistui ja herätti pyrkimystä sosiaaliseen nousuun.

Nämä muutosilmiöt kohtasivat myös Hämeestä lähtöisin ollutta kauppias Antti Niinisen ja hänen puolisonsa Olgan (o.s. Ylén) monilapsista perhettä. Antti ja Olga erkanivat nuorina talonpoikaisesta ympäristöstään ja ryhtyivät kauppa-apulaisiksi. Antti toimi kauppiaana Pohjanmaalla, Hämeessä ja Karjalassa, kunnes perhe 1910 päätyi Kuopioon. Vanhemmat olivat käyneet kotipitäjissään kansakoulua, mutta lapsille haluttiin hankkia vähintään keskikoulutasoinen koulutus. Neljä poikaa ja yksi tytär suorittivat ylioppilastutkinnon. Nuorin tytär valmistui kansakoulunopettajaksi.

Teoksessa seurataan Antin ja Olgan kauppiasperheen elämää ja sen jatkona naimattomiksi jääneiden tyttärien tarinaa Kuopiossa. Perhe oli vahvasti kristillinen ja valistushenkinen. Kolmesta pojasta Eero, Reino ja Kaarlo Niinisestä tuli pappeja ja vanhin poika Paavo Niininen teki elämäntyönsä Seurakuntien Keskinäisen Palovakuutusyhtiön toimitusjohtajana. Kukin on saanut oman elämäkertansa, samoin Kuopiossa opettajana toiminut Rakel Niininen.
Undertitel
Niinisen perheen tarina
ISBN
9789529951116
Språk
Finska
Vikt
1046 gram
Utgivningsdatum
2008-01-01
Sidor
372