Gå direkt till innehållet
Tapahtuma on tilaisuus
Spara

Tapahtuma on tilaisuus

inbunden, 2022
Finska
Lägsta pris på PriceRunner
Tapahtuma on tilaisuus on tapahtumatuottajan käsikirja. Kirja toimii monipuolisena työkalupakkina onnistuneen, tavoitteellisen tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kirjassa kerrotaan tapahtumaprosessista, vastuista ja velvollisuuksista, kaikesta tapahtuajärjestämiseen kuuluvasta.

Pandemia ja maailman muutokset ravistelevat työskentelyä tapahtumien parissa. Kirjan kuudennessa laitoksessa käsitellään paljon uutta sisältöä kuten verkkotapahtumia, tapahtumien vastuullisuutta, tapahtumaprojektin johtamista, tapahtumien kehittämisen työkaluja, tapakulttuuria sekä osallistujan vastuuta.

Tämän kuudennen laitoksen MBA, ekonomi, pedagogi, tuotekehittäjä, näyttötutkintomestari ja tapahtumatohtori Helena Wallo kirjoitti yksin, mutta kuunnellen omaa verkostoaan sekä alan muita asiantuntijoita. Vuonna 2019 kansainvälinen Eventex valitsi hänet alan sadan vaikutusvaltasimman henkilön joukkoon. Kirjaan ovat kertyneet hänen elämäntyönsä keskeisimmät ajatukset lahjana tapahtuma-alalle.

Kirjan muissa laitoksissa kirjoitustyössä on mukana ollut KTM, Eija Häyrinen. Molemmat ovat kokeneita tapahtumien toteuttajia ja tapahtumissa kävijöitä. Yhdessä heidän työkokemuksensa kattaa yritysmaailman, liikkeenjohdon, ammattiyhdistysliikkeen, järjestö- sekä oppilaitosmaailman markkinointi-, kehitys- ja opetustehtävät.
Undertitel
Tapahtuman suunnittelu ja toteutus
Upplaga
6. uud. p
ISBN
9789518854930
Språk
Finska
Vikt
484 gram
Utgivningsdatum
2022-11-28
Sidor
310