Gå direkt till innehållet
Saidi Finlandi
Spara

Saidi Finlandi

Författare:
inbunden, 2022
Finska
Lägsta pris på PriceRunner
Saidi Finlandi on fiktiivinen kertomus tositapahtumista Aleksandrian arkipäivässä. Kirjan kantava teema on ihmisyys ja se, mikä yhdistää meitä kaikkia kulttuurien ja uskontojen erilaisuudesta huolimatta. Länsimaissa islamilaista kulttuuria tunnetaan usein puutteellisesti. Olli Saramäki tarjoilee tähän vastapainoksi oman vinkkelinsä; kosmopoliitin savolaisen näkökulman. Saidi tarkoittaa Niilin yläjuoksulta tullutta, yläegyptiläistä, siis etelän syrjäseudulta saapunutta. Sekin on toisin päin kuin Suomessa, missä pohjoinen on perukoilla. Saideista kerrotaan Egyptissä kaskuja, aivan kuten meillä Suomessa esimerkiksi savolaisista.

Olli Saramäki on kotimaisen kirjallisuuden maisteri, ryhmäterapeutti, työnohjaaja, kouluttaja ja näyttelijä. Hänet kutsuttiin vuonna 2014 kansainvälisen koulun rehtoriksi Aleksandriaan, Egyptiin ja hän on siitä lähtien viettänyt talvikaudet Egyptissä. Saramäki toimii nykyään vapaana taiteilijana, näyttelijänä ja kirjailijana. Hän on naimisissa egyptiläisen kuvataiteilija Nadia Tawfikin kanssa, joka on myös kuvittanut tämän teoksen. Saidi Finlandi on samanaikaisesti hulvattoman hauska, pysäyttävän tosi ja kriittisen syvällinen.
Undertitel
Eli kuinka monta askelta naimisiinmeno Egyptissä vaatii
Författare
Olli Saramäki
ISBN
9789523990104
Språk
Finska
Vikt
334 gram
Utgivningsdatum
2022-11-01
Förlag
Enostone
Sidor
200