
Punainen, tähdetön
Kervisen esikoiskokoelmasta Punainen, tähdetön löytyy kaikuja 1800-luvun lopun dekadenssista ja 1900-luvun alun modernismista, mutta myös Turun 1990-luvun runoliikkeestä. Punainen, tähdetön on matka punaiseen, pimeään ytimeen. Runoissa omaelämäkerrallisuus sekä erilaiset kirjalliset, kuvataiteelliset, elokuvalliset ja musiikilliset lainaukset käyvät kiihkeää vuoropuheluaan. Ympäristönä on Suomen Turku, joka Kervisen mielenmaisemassa vertautuu Charles Baudelairen Pariisiin tai T. S. Eliotin Lontooseen, mutta myös Danten Helvettiin.
Tuomiokirkko palaa, Herran kekkerit ovat alkaneet Aurajoki ulvoo tyhjyyttään mutaansa vajonneena
ruosteisia autoja, polkupyöriä kuin Neuvosto-Venäjällä rakastin tätä kaupunkia enemmän kuin sen asukkaat
minun piti kirjoittaa tälle sielu nostaa se taivaaseen mutta jäljiltäni ei ole muuta kuin lohkeilevia kasvoja.
Runo-Kaarina on Kaarinan kaupungin vuodesta 1994 alkaen järjestämä esikoisrunoilijoille suunnattu kilpailu. Tänä vuonna kilpailuun saapui 238 käsikirjoitusta. Kilpailun suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso, runoilija ja vuoden 1999 kilpailun voittaja Jenni Haukio.
- Författare
- Jarmo Kervinen
- ISBN
- 9789526860756
- Språk
- Finska
- Vikt
- 301 gram
- Utgivningsdatum
- 2017-01-01
- Förlag
- KAARINAN KAUPUNKI
- Sidor
- 89
