
"Pitää pään kasassa työttömyysaikana"
”Pitää pään kasassa työttömyysaikana” – liikunta työttömien nuorten arjessa on tutkimus työttömien nuorten liikunnan harrastamisesta. Tutkimus käsittelee sitä, miten liikunnan harrastaminen muuttuu niin laadullisesti kuin määrällisesti nuoren jäätyä työttömäksi. Raportissa tarkastellaan muun muassa liikunnan merkityksiä työttömien nuorten elämässä, liikuntaa edistäviä ja haittaavia tekijöitä, erilaisten liikuntapaikkojen käyttöä, nuorten tyytyväisyyttä liikuntamahdollisuuksiinsa ja heidän suhtautumistaan työttömyysalennuksiin.
Tutkimuksen aineistona käytettyyn kyselyyn vastanneista nuorista kaksi kolmannesta oli muuttanut harrastamansa liikunnan määrää työttömäksi jäätyään. Hieman suurempi osa oli vähentänyt liikuntaansa kuin lisännyt sitä. Samalla siis, kun osa nuorista vähentää liikkumistaan, saa työttömyys toiset aktivoitumaan. Lisääntyneellä vapaa-ajalla on tässä suuri merkitys. Työttömyydellä näyttäisi olevan myös polarisoiva vaikutus – paljon liikkuvat olivat muita useammin lisänneet liikkumistaan työttömänä ja vastaavasti vähän liikkuvien liikkuminen oli vähentynyt entisestään.
- Undertitel
- Liikunta työttömien nuorten arjessa
- Författare
- Helena Huhta
- ISBN
- 9789525994858
- Språk
- Finska
- Vikt
- 210 gram
- Utgivningsdatum
- 2015-01-01
- Förlag
- Nuorisotutkimusseura
- Sidor
- 83
