Pakko ja autonomia

Tutkimuksen tavoitteena on tutkia päihteidenkäyttäjän itsemääräämisoikeutta eli autonomiaa sosiaali- ja päihdehuollossa. Tutkimuskysymykset koskevat päihteidenväärinkäyttäjien ja viranomaisten määritelmää yksilön autonomiasta sekä heidän mielipidettään päihteidenkäyttäjään kohdistetuista (pakko)toimenpiteistä ja pakkohoidosta eli tahdosta riippumattomasta hoidosta. Lisäksi selvitetään, miten päihteidenkäyttäjän toimintavapauden (autonomian) rajoittaminen eli interventio perustellaan. Tutkimustulosten mukaan sekä viranomaiset että päihteidenväärinkäyttäjät ovat samaa mieltä siitä, että pakkotoimenpiteitä tietyissä tilanteissa tarvitaan. Pakkotoimenpiteiden käyttö on päihteidenväärinkäyttäjien mielestä oikeutettua väkivaltaisia, alaikäisiä, psyykkisesti tai fyysisesti huonossa kunnossa olevia kohtaan. Viranomaiset käyttäisivät pakkotoimenpiteitä lisäksi raskaana olevien päihteidenkäyttäjien kohdalla. Tutkimusaineiston perusteella päihteidenkäyttäjiin käytetään paternalistista valtaa erilaisen ohjailun ja
suostuttelun muodossa. Utilitaristista, juridisesti oikeutettua sekä yhtäläisiin oikeuksiin perustavaa vallankäyttöä näkyi erilaisten pakkotoimenpiteiden muodossa. Viranomaisten vallankäyttö on pääsääntöisesti rajoittunut tiettyihin tilanteisiin (lapsiperhe, asunnottomuus). Mikäli yksilö ei aiheuta päihteidenkäytöllään vaaraa tai häiriötä muille ihmisille, saa hän autonomisesti päättää päihteidenkäytöstään ilman pelkoa viranomaisinterventiosta. Moniongelmaiselle päihteidenkäyttäjälle tulisi tarjota keskitetysti sosiaali- ja päihdehuollon palveluita, jotta heidän kierrättämisensä eri viranomaisten luona loppuisi. Tällöin myös heidän elämäntilanteensa parantaminen ja hoitoonohjaus olisi helpompaa sekä viranomaisyhteistyö tuloksekasta.