Gå direkt till innehållet
Mosaiikkilintu
Mosaiikkilintu
Spara

Mosaiikkilintu

Lägsta pris på PriceRunner
Läs i vår app eller ladda ned
Lumoavan fantasiatrilogian avausosa.

Oman valtakunta on juuri menettänyt vanhan keisarinsa, ja tämän pojan astuessa valtaan käy nopeasti selväksi, ettei tuore hallitsija Adulkar III ole isänsä veroinen kansan johtaja. Lapsellinen ja kokematon nuori keisari tahtoo ennakkoluuloista huolimatta osoittaa Oman kansalaisten luulot vääriksi ja pitää valtakuntansa onnellisena. Pian Adulkar joutuu kuitenkin mahdottomalta tuntuvan tehtävän eteen. Valtakunnalle mittaamattoman tärkeä joki alkaa kuivua, ja jos kansalaiset jäävät ilman vettä, ei Adulkarilla pian ole valtakuntaa ollenkaan. Niinpä keisari kiinnostuu unennäkijän kertoessa hänelle kiukkuisista vesihengistä, ja lähtee kulkemaan erämaan halki selvittääkseen, mitä on tehtävissä henkien lepyttämiseksi.

Kun Omaa kohtaavat kuivuvan joen aiheuttamat vaikeudet, moni on valmis kääntämään selkänsä Adulkarille. Toisin on aatelisrouva Aurelian laita. Hän kaavailee tyttärestään Elenjasta puolisoa nuorelle keisarille, onhan tyttö varsin mainio aatelisneito, vaikka omaakin kummallisen kyvyn aistia ihmisten tunnetiloja. Epävarmoja aikoja elävässä Omassa Elenjan kyvyillä saattaa kuitenkin olla odottamaton valta...

Kulkeeko Adulkar kohti keinoa pelastaa Oma, vai onko matkan päässä sittenkin vain petoksia ja valheita? Millaisia salaisuuksia kuivuva joki kätkee? Kiehtova fantasiatrilogia vetää lukijan mukaan Oman valtakamppaluihin.



Ulla Viertola on suomalainen kirjailija. Hän on kirjailijanuransa lisäksi työskennellyt useissa ammateissa, muun muassa toimittajana ja neulesuunnittelijana. Viertola on yhteiskuntatieteiden maisteri.

Oman keisarien aikakirjat on hengästyttävä, dramaattinen ja lumoava fantasiasaaga Oman valtakunnasta ja sen hallitsijoista.
Författare
Ulla Viertola
Ålder
15+ år
ISBN
9788727061894
Språk
Finska
Utgivningsdatum
2023-09-05
Tillgängliga elektroniska format
  • Epub - vattenmärkt
Sidor
418
Läs e-boken här
  • Adlibris app
  • Läsplatta
  • Dator