Gå direkt till innehållet
Koillisen taikaa
Spara

Koillisen taikaa

Författare:
inbunden, 2014
Finska
Lägsta pris på PriceRunner
Vuoteen 1974 saakka puuttui Koillismaalta kuvataidetta edistävä ja taiteilijoita yhdistävä sekä kehittävä järjestö. Sen puutteen poistamiseksi perustettiin Taiteilijaseura Koillinen, jota ovat saatelleet Kuusamon kansanopisto ja sen legendaariset taideleirit opettajineen ja Kuusamon Taidetuki monien yhteisten näyttelyiden toteutuksissa.

Kuusamon kunnan ja myöhemmin kaupungin rooli vahvistui upean Kuusamotalon Kaamosgallerian valmistuttua vuonna 1996. Kuusamon kaupunki on pitänyt taiteen liekkiä elossa vaikeinakin aikoina. Yhteisen hyvän näkeminen koettiin Taiteilijaseura Koillisen ottaessa ensimmäisiä askelia kohti kansainvälistymistä. Digitaalinen sivellin ja perinteinen pensseli ovat jo kätelleet - ja taiteilijat töineen ovat astuneet tietoverkkoon ketterällä kotisivullaan - ulottuen siten mihin tahansa maailman kolkkaan.

Pohjois-Pohjanmaan kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus ovat omilla apurahoillaan tehneet mahdolliseksi tämän upean läpileikkauksen Koillisen Taiteilijaseuran vaiheisiin.

Suurin kiitos kuuluu perustajajäsenille, taiteilijoille ja hyville yhteistyökumppaneille, mutta ennen kaikkea itse taiteilijajäsenille ja taiteen ystäville, jotka ovat kannustaneet näiden juhlajulkaisujen valmistamiseen.

Onnekseen Taiteilijaseura Koillinen on saanut kodikseen maapallon yhden hienoimmista koski- ja tunturimaisemista. Olkoon kevät tai kesä, syksy tai talvi "se kaikista suurin taiteilija, Luontoäiti", maalaa yhä uudelleen luonnon ihmeitä meille ihasteltavaksi ja taltioitavaksi jälkipolville perinnöksi, iloksi ja muistoksi näistä upeista hetkistä.
Författare
Valma Lämsä
ISBN
9789525956139
Språk
Finska
Vikt
446 gram
Utgivningsdatum
2014-01-01
Sidor
112