Gå direkt till innehållet
Kaksi kirjaa - ja se kolmas
Kaksi kirjaa - ja se kolmas
Spara

Kaksi kirjaa - ja se kolmas

Författare:
Finska
Lägsta pris på PriceRunner
Läs i vår app eller ladda ned

Laaja kokoelma tutkijoiden kirjeenvaihtoa on samalla kunnianosoitus älykkään, valoisan ja humaanin Seppo Toiviaisen elämäntyötä ja persoonaa kohtaan.

Seppo Toiviainen (1944 2005) oli 1960-luvulla kansanrunouden tutkija, 1970-luvulla tohtoriksi väitellyt sosiaalipsykologi, 1980-luvulla vasemmistolainen kansanedustaja ja 1990-luvun alussa poliittisen missionsa ja elämänsä suunnan kadottanut mies. Hän kuitenkin palasi vielä tutkimuksen pariin kiitetyillä kirjoituksillaan juoppokulttuurista. Sosiologi Matti Virtanen kävi Toiviaisen kanssa aktiivista kirjeenvaihtoa vuodesta 1996 aina hänen kuolemaansa saakka. Kahden ystävän kirjeissä käsiteltiin työn alla olevia käsikirjoituksia, annettiin palautetta, kiisteltiin, kannustettiin sekä keskusteltiin tutkimuksesta ja tieteen tekemisestä yleensä. Kirjeenvaihdon aikana Toiviainen ja Virtanen saivat kumpikin valmiiksi oman kirjansa.

Kolmas kirja, Toiviaisen kirja Hegelistä, oli kirjeenvaihdossa läsnä, mutta työ jäi häneltä kesken. Kaksi kirjaa - ja se kolmas, sisältää laajan kokoelman tutkijoiden kirjeenvaihtoa ja vie lukijan vierailulle tähän ajattelun ja kirjoittamisen keittiöön. Kirja on samalla kunnianosoitus älykkään, valoisan ja humaanin Seppo Toiviaisen elämäntyötä ja persoonaa kohtaan.

Undertitel
Seppo Toiviaisen ja Matti Virtasen kirjeenvaihtoa 1996-2005
Författare
Matti Virtanen
ISBN
9789510376201
Språk
Finska
Utgivningsdatum
2015-02-02
Förlag
WSOY
Tillgängliga elektroniska format
  • Epub - vattenmärkt
Läs e-boken här
  • Adlibris app
  • Läsplatta
  • Dator