Juha

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita on kirjallisuutemme kivijalkaa. Sarjassa ilmestyy asultaan ja rakenteeltaan yhtenäisinä ja niteinä perusteoksia, jotka keskeisimmin ovat rakentaneet kirjallisuuttamme, tietoisuutta itsestämme ja siitä maailmasta, jossa elämme.

Kun Juha ilmestyi 1911, oli Juhani Aholle (1961-1921) jo vakiintunut selkeärajainen kansalliskirjailijan rooli. Romaania edelsi Rautatien lempeä pienoisrealismi, Yksin ja Helsinkiin -kirjojen suorasukainen suhde todellisuuteen, lastujen luonnonlyriikka, Panun myyttiseen menneisyyteen etsiytyvä kansallisromantiikka ja monien kirjojen kansallistunnot. Kaikkea tätä on mukana Juhassa, mutta samalla Aho siinä "murtautuu ulos kuorestaan ja rikkoo sekä tutun roolinsa että vakiintuneen tyylinsä", niin kuin Kai Laitinen sanoo esipuheessaan. Poissa on kaikki herkutteleva viipyily. Kertomus etenee vahvana ja ankarana nykyhetkessä, preesensissä.

Juha on kolmiodraama, joka näytellään itäisessä Suomessa, kahden maailman rajalla, metsien, vaarojen ja pitkien vesireittien maisemissa. Se kertoo vanhenevan karun korvenraivaajan, hänen nuoren vaimonsa ja rajan takaa tulevan naistenmiehen tarinan, joka päättyy tuhoon. Tarina on klassinen, mutta Aho on siitä rakentanut oman mestariteoksensa. Hän on pystynyt "luomaan tuotantonsa kiinteimmän ja dramaattisimman, niin ihmiskuvauksen, tyylin kuin rakenteen kannalta lujimmin sommitellun romaaninsa". (Kai Laitinen)