Isäni oli natsi

Göring, Hess, Mengele ja Dönitz olivat kolmannen valtakunnan ja holokaustin keskeisiä arkkitehtejä. He olivat myös isiä.

Gerald Posner on haastatellut yhtätoista Hitlerin sisäpiiriin kuuluneen henkilön poikaa ja tytärtä, jotka kertovat ensimmäistä kertaa, millaista oli kasvaa natsi-johtajien lapsena ja miten tämä menneisyys on heidän elämäänsä vaikuttanut.

Tämä on ainoa kirja, johon Hessin, Mengelen, Dönitzin tai Göringin perheenjäsenet ovat antaneet haastattelun. Norman Frank, sotarikoksista tuomitun Hans Frankin vanhin poika on suostunut puhumaan isästään ainoastaan Posnerille. Henkilögallerian täydentävät apulaisvarusteluministeri Karl Saur, valtionpankin johtaja Hjalmar Schacht, eversti Claus von Stauffenberg, sotarikollisena tuomittu Max Drexel sekä Ernst Mochar, joka oli yksi ensimmäisistä natsipuolueen jäsenistä.

Joillekin, kuten Hans Frankin nuorimmalle pojalle Niklakselle, isä on vihattava hahmo, ”heikko, pelkurimainen sätkynukke ja murhaaja”. Toiset taas kieltäytyvät näkemästä isäänsä pahana ihmisenä. Herman Göringin tytär Edda ihailee isäänsä edelleen. Wolf Rudiger Hess sanoo isänsä olleen rauhan mies, joka tuli väärin tuomituksi.

Teos avaa intiimin näkymän johtavien natsien persoonallisuuteen ja perhe-elämään, mutta ennen kaikkea se on pysäyttävä kuvaus siitä voimattomasta vihasta ja syyllisyydestä, jota useimmat haastatelluista isänperintönään kantavat.

Kun muistot rakastavista isistä törmäävät todellisuuteen, jossa näitä syytetään rikoksista ihmiskuntaa vastaan, saamme uuden näkökulman siihen, mitä historioitsija Hannah Arendt niin osuvasti nimittää ”pahuuden arkipäiväisyydeksi”.