Gå direkt till innehållet
Inhimillinen johtajuus
Spara

Inhimillinen johtajuus

Författare:
inbunden, 2025
Finska
Lägsta pris på PriceRunner
Jo noin 2500 vuotta sitten Kungfutse oli huolissaan oman aikansa hallitsijoiden ja virkailijoiden inhimillisyysvajeesta, joka luonnehtii vahvasti myös nykyjohtamista. Hän tarkasteli menneisyyden viisaiden johtajien hallintotapaa ja uudisti löytämiään malleja ja periaatteita vastaamaan oman aikansa tarpeisiin. Hänen ajatuksensa esimerkillä johtamisesta ja palvelevasta johtajuudesta saavat vahvaa vastakaikua myös nykyajan johtajuustutkimuksesta.

Kungfutse piti inhimillisyyttä johtajuuden keskeisimpänä tekijänä. Hänen mukaansa sitä ei kuitenkaan voi opiskella ja soveltaa älyllisesti, vaan meidän on kultivoitava inhimillisyyttä itsessämme, kunnes siitä kehittyy luonteenpiirteen kaltainen ominaisuus, joka alkaa luonnollisesti ohjata toimintaamme.

Kungfutse perusti mahdollisesti maailman ensimmäisen yksityisen johtajakoulun, jonka opiskelijat hakeutuivat hallintoasemiin eri valtioissa, joita kiinalainen kulttuuri yhdisti. Myös hänen jälkeensä tärkeimmät klassisen kungfutselaisuuden kehittäjät, Mengzi ja Xunzi, perustivat vastaavanlaiset koulut johtaviin tehtäviin pyrkiville nuorille. Heidän opetuksensa ovat aivan yhtä olennaisia nykymaailmassa kuin ne olivat heidän omana aikanaankin.

Kungfutselainen johtajuusideaali tarjoaa ikiaikaisen peilin, jonka avulla voimme tarkastella ja kehittää johtajuuttamme sekä itsemme että toisten johtajana. Tämä kirja perustuu klassisen kungfutselaisuuden keskeisimpien teosten opetuksiin johtajuudesta, viisaudesta ja merkityksellisen elämän elämisestä.
Undertitel
Kungfutselaisia näkökulmia johtajuuteen ja sen kultivoimiseen
Författare
Juha Leino
ISBN
9789526992341
Språk
Finska
Vikt
706 gram
Utgivningsdatum
2025-06-11
Förlag
SophiaSign
Sidor
464