Ihmisyyden tuho

C. S. Lewisin teos ”Ihmisyyden tuho” tarkastelee 1900-luvun alun yliopistomaailman aatevirtauksia, joista osa vaikuttaa kulttuurissamme edelleen. Lewis kritisoi erityisesti ajatusta, jonka mukaan kieli ilmaisee vain puhujan tunteita eikä todellisuutta. Hän väittää, että ääriliikkeet, kuten kommunismi ja fasismi, ammentavat tästä ajattelutavasta. Näissä ideologioissa ei enää pyritä ymmärtämään maailmaa sellaisena kuin se on, vaan sitä pyritään muokkaamaan omien mieltymysten ja halujen mukaiseksi.

Lewis argumentoi, että tämä näkemys on sisäisesti ristiriitainen, koska se väittää olevansa ylivertainen kuvaus todellisuudesta samalla kun se kieltää mahdollisuuden esittää todellisuutta koskevia pysyviä arvostelmia. Sen sijaan Lewis puolustaa realismia, jonka mukaan maailma on olemassa erillään meidän sitä koskevista tulkinnoista, ja oikea ja väärä eivät ole vain mieltymyksiä tai makuasioita. Hän päättää teoksensa kuitenkin pessimistisesti, uskoen, että käsitys pysyvistä ja sitovista arvoista hiljalleen murentuu, ja että tämä tapahtuu tieteen, edistyksen ja kaiken muun hyvän nimissä.