Etukenossa elämän päättymiseen: Kahdeksankympin ja kuoleman välissä

Millaista on vanhan ihmisen elämä maailman onnellisimmassa maassa, jossa iästä on tehty numero? Vanhat kuormittavat terveydenhoitoa ja heitä priorisoidaan. He kokevat ikäsyrjintää muillakin tahoilla. Sitä enemmän mitä ryppyisemmäksi heidän naamansa muuttuu. Mitätöikö se koko ihmisen, jos joutuu etsimään jotain sanaa vähän pitempään tai ei osaa oitis käyttää uutta sovellusta? Pahimmillaan heitä voidaan syyttää epäonnistuneesta vanhenemisestakin. Etukenossa elämän päättymiseen on kerroksellinen kertomus kirjoittajan vuodesta, jolloin hänen kuntolomastaan tulikin sairasloma. Häntä oli vuoden päivät kierrätetty perusterveydenhuollon puolella. Tarkempiin tutkimuksiin hän pääsi vasta vaikeimman kautta. Hän joutui vuoden aikana seitsemän kertaa sairaalahoitoon. Hoito sairaalassa oli hyvää, mutta hänestä tuntui, ettei häntä kuunneltu. Jos hän olisi päässyt heti oireiden ilmaannuttua tutkittavaksi, olisiko hän nyt terveempi? Ei olisi kerryttänyt ruuhkaa terveyskeskuksessa, eikä tarvinnut erikoissairaanhoitoa. Voisi hyväkuntoisena poistua yhteiskunnasta sitä rasittamatta. Saman vuoden aikana hän saattoi kuusi läheistään haudan poveen tai meren syliin. Mutta on vanhenemisessa ollut iloakin. Myönteisen utelias elämänasenne, läheiset, ystävät ja hoitokoira Jallu ovat tehneet elämän vielä vanhanakin mielekkääksi. Vanhuus on myös suhtautumiskysymys, sille ei pidä antaa periksi. Vältä vajoamasta vanhuuteen. Ole sen ikäinen mikä tuntuu hyvältä ja tee sitä mikä on mielenkiintoista ja mukavaa. Ja mitä vanhemmaksi tulet, sen mukavampi on olla tekemättä mitään.